Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelasta kotoisin oleva Mikko Rahikainen Ukrainassa: "Suurin osa ukrainalaisista haluaa pysytellä vielä rajan tuntumassa"

– Suurin osa Ukrainan pakolaisista haluaa pysytellä rajan tuntumassa. Heillä on kaikilla sukulaisia ja ystäviä Ukrainan puolella. He tuntuvat toivovan että sota olisi lyhyt. He eivät haluaisi lähteä esimerkiksi Suomeen asti. Tilanteen pitkittyessä tämä voi kuitenkin muuttua. Realistisesti ajatellen, Putinin ego tuskin kestää edes tasapeliä tässä leikissä, pakotteista huolimatta. Meidän veikkaus on, että tähänastinen on vasta alkusoittoa, valitettavasti, raportoi Nummelasta kotoisin oleva Mikko Rahikainen Ukrainan rajalta Puolasta.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on myös arvioinut twiiteissään, ettei Ukraina riitä Venäjälle.

Rahikainen lähti autolla avustamaan Ukrainaan ja Puolan avustuspisteisiin yhdessä kansanedustaja Tom Packalenin (ps.) kanssa:

– Meillä on molemmilla tuttuja Ukrainassa ja Puolassa. Tom Packalenin ystävä Lvivin varapormestari pyysi häntä palaveriin. Lähdin itse kuskiksi ja kartoittamaan yleistilannetta, auttamaan siinä missä voin sekä osaltani selvittämään mihin ja kenelle yksityisten lähettämä tavara-apu ohjataan.

– Täällä on paljon innokasta kansainvälistä vapaaehtoista auttajaporukkaa tullut vastaan, ja osa heistä painaa hommia yötä päivää. Toki puolalaiset vapaaehtoiset tekevät rankinta urakkaa, joka kestänee vielä pitkään.

Keskiviikkona Packalen ja Rahikainen veivät Cieszanowin sekä Przemyslin pakolaiskeskuksiin muun muassa ruokaa, hygieniatuotteita, nestekaasupulloja ja sukkia. He ostivat myös aggregaatin, mikroaaltouuneja sekä suklaata ja mehuja lapsille. Heidän matkansa jatkui torstaina Varsovaan, jossa he tapasivat suomalaisia Toivo -ryhmäläisiä. Varsovasta matka jatkui perjantaina takaisin Suomeen ja kohti Helsinkiä.

Ukrainalaiset toivovat, että sota olisi lyhyt.

Mikko Rahikainen

Ukrainan ja Puolan rajalle rakennetaan parhaillaan entisestä Tescon jättikaupasta pakolaiskeskusta puolalaisten yrittäjien voimin.

– Kävimme juttelemassa paikan pomon Artur Kazienkon kanssa, miten voisimme auttaa esimerkiksi etänä ja lahjoituksilla Suomesta käsin, Mikko Rahikainen kertoo.