Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin lukiolle menestystä Talousguru-kilpailussa – Joose Luoma finaalissa toiselle sijalle

Vihdin lukion opiskelija Joose Luoma on sijoittunut toiselle sijalle lukiolaisten Talousguru 2022 -kilpailussa. Talousguru on lukiolaisten vuosittain järjestettävä taloustietokilpailu. Tänä vuonna kilpailuun osallistui noin 700 lukiolaista 151 lukiosta eri puolilta Suomea.

Talousgurun titteli ratkottiin 9.3. pidetyssä finaalissa 14 lukiolaisen kesken. Voiton vei Tommi Lehtihuhta Raision lukiosta ja kolmanneksi sijoittui Kalle Kaitaniemi Naantalin lukiosta.

Loppukilpailuun kuului suullinen ja kirjallinen osuus. Suullinen osuus käytiin pariväittelynä, jossa kilpailijoille arvottiin väitteet, joita heidän piti puolustaa. Kirjallisessa osuudessa kilpailijoiden piti kirjoittaa 8000 merkin essee, jossa tuli analysoida julkisen talouden velan määrän voimakkaan kasvun hyviä ja huonoja puolia. Koronapandemia on nostanut julkista velkaa monissa maissa ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan kasvattaa painetta entisestään. Finalistien piti myös arvioida, onko velan määrälle olemassa kattoa.

Kaikille Talousguru-finalisteille on tarjolla opiskelupaikkoja ilman pääsykoetta kauppa- ja taloustieteen opintoihin kahdeksassa suomalaisessa yliopistossa. Kolme parasta saavat lisäksi rahapalkinnon.

Talousguru-kilpailua järjestävät Finanssiala ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat Kauppalehti, Talous ja nuoret TAT, Taloustoimittajat ry ja Suomen lukiolaisten liitto.