Lauantain myrskyn lumikertymä jäi läntisellä Uudellamaalla odotettua pienemmäksi, mutta navakka ja puuskainen tuuli aiheutti lukuisia myrskyvahinkoja. Tehtävämäärä alkoi nousta aamupäivällä ja hetkittäin alueella oli useita vahingontorjuntatehtäviä samanaikaisesti käynnissä.
Tehtävien hoitoon osallistuivat Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen vakinaiset pelastusyksiköt ja lukuisat alueen sopimuspalokunnat. Myrskyn aiheuttamia hälytyksiä oli aamukymmenen ja iltayhdeksän välisenä aikana pelastuslaitoksen alueella yhteensä 44 kappaletta.
– Tuuli puhalsi pohjoisesta, joten rannikkoseutu selvisi aika vähällä. Onni onnettomuudessa oli siinä, että maa on vielä jäässä. Jos se olisi ollut sula kuten syksyllä, olisi puita kaatunut paljon enemmän, kertoo päivystävä palomestari Peik Joutsen.

Eniten tehtäviä tuli Espooseen. Karkkilassa, Siuntiossa ja Inkoossa ei myrskystä johtuvia hälytyksiä ollut lainkaan. Vihdissä niitä oli kahdeksan, Lohjalla seitsemän ja Raaseporissa viisi.
– Suorituskykyä oli kuitenkin koko ajan jäljellä, lisää Joutsen.
Vahingontorjuntatehtävät olivat puiden kaatumisia ajoväylille ja rakennusten päälle, isojen oksien putoamisia, katto- ja räystäspeltien irtoamisia sekä muun muassa työmaa-aitojen kaatumisia ihmisten kulkureiteille. Henkilövahinkoja ei myrskystä aiheutunut.
Pelastuslaitos muistuttaa, että pihalle, metsiin tai yleisille alueille vaarattomasti kaatuneiden puiden raivaus kuuluu maanomistajalle.
– Kiireettömissä tapauksissa on hyvä olla omatoiminen ja siirtää kaatunut puu vaikka yhdessä naapureiden kanssa, kertoo Joutsen.
Mikäli puu on kaatumassa ja on olemassa vaara, että alle voi jäädä omaisuutta tai ihmisiä, on syytä soittaa hätänumeroon 112. Samoin tulee menetellä, mikäli puu on kaatunut ajotielle ja siitä aiheutuu merkittävää liikennehaittaa. Kunnalle taas voi ilmoittaa ulkoilureiteille ja vastaaville kaatuneista puista, jotka eivät aiheuta välitöntä vaaraa tai merkittävää haittaa.
Peik muistuttaa, että myrskyssäkin kiireettömissä tehtävissä esimerkiksi liikenneonnettomuus- tai tulipalohälytys ajaa puunsiirron ohi vaikka kesken työn.
– Silloin lähtö voi kestää vähän kauemmin, kun siinä on työkaluja ympärillä.