Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Neljännet rokotukset käynnistyneet Karviaisen alueen hoivakodeissa sekä 80 vuotta täyttäneillä

Koronavirustartuntoja on perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella Vihdissä ja Karkkilassa tällä hetkellä paljon. Jätevesipitoisuudet ovat viruksen osalta pysyneet korkealla tasolla.

Koronavirusta on nyt etenkin hoivakodeissa. Kolmannesta koronarokotteesta on ikäihmisillä niin pitkä aika, että tartunnat yleistyvät. Tartuntatautilääkäri Niko Partasen mukaan tartuntojen taudinkuva on kuitenkin pääsääntöisesti melko lievä. Koronavirus on ollut joissakin yksittäisissä kuolemantapauksissa kuoleman syy.

Neljännet rokotukset ovat Karviaisessa alkaneet hoivakodeissa sekä 80 vuotta täyttäneillä. Hoivakodeissa neljäs rokotus annetaan iästä riippumatta.

Karviaisessa koronarokotukset pyörivät omalla painollaan ja rokotuksia otetaan tasaiseen tahtiin. Vihdissä yli 18-vuotiaista ykkösrokotuksen on saanut 89,1 prosenttia ja Karkkilassa 88,6 prosenttia. Toisen rokotuksen on saanut Vihdissä 87,3 prosenttia ja Karkkilassa 86,6 prosenttia. Kolmannen rokotuksen on Vihdissä saanut 65,3 prosenttia ja Karkkilassa 66 prosenttia. Kolmannen rokotuksen saaneiden määrissä näkyy koronan sairastaminen. Sairastaminen vastaa yhtä rokotusta. 5-11-vuotiaiden rokotuskattavuus on Vihdissä 27,4 prosenttia ja Karkkilassa 21 prosenttia. Rokotteet antavat hyvän suojan vakavaa tautimuotoa vastaan.