Pastori Tuula Kiiski aloitti työt Vihdin seurakunnassa syksyllä 1981. Papinvirassa hän on toiminut reilut 12 vuotta, sitä ennen seurakuntalehtorina. Hän täyttää pian 67 vuotta ja jää eläkkeelle kesäkuun alussa.
– Se, että halusin jatkaa näinkin pitkään johtunee siitä, että papinvirka toi tullessaan runsaasti lisää erilaisten ihmisten kohtaamista ja heidän kuuntelemistaan.
– Elämänkohtalot ovat koskettaneet ja puhutelleet. On tuntunut tärkeältä saada kulkea surevan ja apua tarvitsevan ihmisen rinnalla. Pitkän seurakuntauran antama kokemus on myös tuonut ihmisten parissa tehtävään työhön luontevuutta ja helppoutta, mikä on houkutellut jatkamaan.
Nummelassa asuvan, Hyvinkäällä syntyneen Tuula Kiiskin (o.s. Metsänen) viimeinen työpäivä pappina on tänään sunnuntaina 3.4. Hän saarnaa kello 10 Vihdin kirkon messussa ja kello 16 Nummelan kirkon Tuomasmessussa, jossa huomioidaan eläkkeelle astuminen.
Tuomasmessussa musisoi perheenjäseniä – puoliso Hannu Kiiski on sellisti ja Sibelius-Akatemian lehtori. Pariskunnan kaikki viisi lasta ovat muusikoita. Lapsenlapsia on kaksi.
– Muutimme Hannun kanssa nuorena parina Helsingistä Nummelaan. Asetuimme asumaan keskelle kylää, Erkkilä-nimiseen puutaloon, jonne meidät vastaanotti seurakuntakeskuksen vahtimestaripariskunta Kaarlo ja Leena Haaparanta, muistelee Tuula. Sittemmin Erkkilä purettiin ja koti siirtyi muualle.
Kesäinen konfirmaatiokirkko sykähdyttää aina.
Työn huippukohtia tulee Tuula Kiiskille mieleen monia.
– Kesäinen konfirmaatiokirkko, jonka täyttää rippikoululaisten ryhmä perheidensä ja sukulaistensa kanssa, on aina sykähdyttävä kokemus. On ilo saada pappina kertoa vanhemmille ja nuorille, että niin kuin rakastava Jumala on kantanut nuoria tähän hetkeen asti, Hän on valmis kantamaan heitä tästä eteenkin päin.
– Majataloillat, joita on valmisteltu yhdessä seurakuntalaisten kanssa, ovat tuottaneet paljon iloa itsellenikin. Vierailevien puhujien viisaat sanat ja yhteislaulua johtavan, aikuisista ja lapsista koostuvan bändin sydämellinen soitto ja laulu ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että hengellinen yhteisö kuuluu kaiken ikäisille.
– Yhdessä seurakuntalaisten kanssa tehdyt pääsiäis- ja jouluvaellukset ovat isosta työmäärästä huolimatta olleet virkistäviä ja vahvoja kokemuksia. Kulisseissa on aina tapahtunut kaikenlaista hauskaa! Sadat lapset ja nuoret ovat saaneet näillä vaelluksilla kokea joulun ja pääsiäisen sanoman.
Tuula Kiiski on aikuistyön pastori. Miten aikuiset saadaan pysymään kirkon jäseninä?
– Kirkko kouluttaa jatkuvasti työntekijöitään korkeatasoisilla koulutuksilla. Erilaista osaamista on paljon myös Vihdin seurakunnassa. Seurakuntamme Huomiseen! -hankkeen välityksellä etsitään yhdessä seurakuntalaisten kanssa vastauksia tähän samaan kysymykseen. Ja osaamisen lisäksi tarvitaan muutakin; arkkipiispaa siteeraten ”ratkaisevaa on, että käännymme Taivaallisen Isän puoleen seurakunnan työn ja toiminnan suunnitteluvaiheessa”.
Eläkkeell ä on aikaa harrastaa hiihtämistä, luonnossa kulkemista, muuttolintujen seuraamista ja vaellusta Lapin maisemissa Hannun kanssa. Jotain uutta opiskeluakin on jo mielessä, Tuula Kiiski kertoo.
– Haikeutta tuo ajatus, että säännöllinen yhteistyö työtovereiden ja seurakuntalaisten kanssa päättyy. Haluan kiittää vihtiläisiä merkityksellisistä kohtaamisista ja luottamuksellisista keskusteluista. Ne ovat antaneet minulle paljon ja avartaneet käsitystäni ihmisestä ja Jumalan armollisuudesta.