Päivittäistavarakauppaketju Lidl on ostanut Nummelan keskustassa Asemantiellä myynnissä olleen tontin. Tontti sijaitsee Lidlin nykyisen kaupan vieressä radan varressa. Valtion omistaman tontin myynnistä vastasi Senaatti-kiinteistöt.
Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Asko Taskila kertoo, että tontista oli kiinnostunut useampi taho. Kaupat tontista tehtiin Lidlin kanssa helmi-maaliskuun vaihteessa. 3 900 neliömetrin tontin kauppahinta oli 260 000 euroa. Tontilla on voimassa oleva asemakaava.
Lidlin kiinteistökehityspäällikkö Toni Lautala kertoo, että ketju halusi ostaa tontin, sillä se mahdollistaa kiinteistön kehittämisen tulevaisuudessa.
– Tutkimme erilaisia mahdollisuuksia kehittää myymäläämme ja asiakaspaikoitusta. Suunnitelmia tontin käytöstä tehdään seuraavan viiden vuoden sisällä. Koemme, että Nummelan keskusta sijaintina on sellainen, johon kannattaa panostaa.
Lidl avasi kaupan Nummelaan lokakuussa 2007. Kaupassa on myyntipinta-alaa noin 1 000 neliömetriä ja kaupan tontti on pinta-alaltaan noin 5 200 neliömetriä.