Otalampelainen Kristiina Mikkilä työskentelee Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä vanhempana rikoskonstaapelina. Hän on ollut töissä raadollisen maailman äärellä murharyhmässä vuodesta 2009 alkaen. Poliisiksi hän valmistui vuonna 2006.
– Tällä hetkellä työskentelen päivittäin pelkästään kuoleman kanssa. Me hoidamme jokaisen poliisille kuuluvan kuoleman Helsingissä alusta loppuun. Vuodessa meillä on noin 1 200 vainajatehtävää ja kuolemansyyn tutkintaa. Käymme tapahtumapaikalla, tutkimme vainajaa ja olosuhteita, teemme tapahtumapaikkatutkintaa, arvioimme kuoleman ajankohtaa, puhutamme mahdollisia paikalla olijoita, sekä viemme kuolinviestejä omaiselle.
– Usein kuolinviestiä viedessä ajattelen, että kävin juuri särkemässä jonkun ihmisen maailman kertomalla suruviestin läheisestä. Tämän perheen kriisi alkoi minun vierailustani. Osa ihmiskohtaloista menee ihon alle kokeneellakin poliisilla. En voi kuitenkaan kuljettaa kohtaloita pitkään omilla harteilla. On osattava päästää irti.
Mikkilän työ on henkisesti kuormittavaa. Työ vaatii tietynlaista luonnetta ja oman mielenhallinnan täytyy olla kunnossa.
On osattava päästää irti.
Vanhempi rikoskonstaapeli Kristiina Mikkilä
– Usein kuulen, että miten pystyn tekemään tätä työtä, miten jaksan pysyä iloisena vaikka arkeni koostuu 100 prosenttisesti pelkästään kuoleman ja ikävien asioiden kanssa työskentelystä. Kuulostaahan se vähän karulta, mutta kaikkeen ihminen myös tottuu. Tämä on minun työtäni.
– Jatkuva työskentely synkällä ja pimeällä puolella toki myös kovettaa ja tekee kyyniseksi. Jos niin ei tapahtuisi, työtä ei voisi tehdä. Se on suojakilpi, joka auttaa jaksamaan. Näen silti äärimmäisen tärkeänä, että suojahaarniskan osaa ja muistaa myös riisua. Jos kyynisyydelle antaa liikaa valtaa, mikään ei elämässä tunnu enää miltään.
Maailman tilanne huolestuttaa tällä hetkellä monia ja huoli saa mielen helposti kulkemaan pelon polkua.
– Ensin korona lamaannutti kaiken pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä uutisvirta on täynnä hyytävän sodan katastrofia. Epäreilut ja surulliset ihmiskohtalot saavat tuntemaan oman olon avuttomaksi. Usko ihmiseen ja usko hyvään horjuvat. Olo on sitä ahdistuneempi, mitä enemmän uutisia seuraa.
– Mikä omaa mieltä horjuttava tilanne tai kriisi ikinä onkin kehotan aina ettei ihminen jäisi ahdistuksensa kanssa yksin. Keskustelu tai omien kokemusten vertailu luotettavan ihmisen kanssa voi rauhoittaa.
Mikkilälle itselleen luonto on paikka, jossa hän saa oman mielen nollattua:
– Sulan veden aikaan saatan lähteä kajakilla merelle melomaan muutamaksi vuorokaudeksi vapaapäivinä. Teen trangialla tai nuotiolla ruokaa, nukun makuupussissa tähtien alla ja seurailen merilintujen puuhia.
– Pohjois-Norjassa olen seikkaillut monet kerrat, ja ensi kesälle suunnittelen uutta reissua. Teltta pystyyn sumuisten vuonojen ja turkoosin meren äärelle. Kirkkailta tunturijärviltä tulee hyvin kalaa. Kerran majailin viikon syrjäisessä mökissä Andoyan saarella ja rannassa oli aina uimaseurana sama hylje.
– Minussa elää pieni erakko ja nautin kohdata luonnon ihmeitä välillä täysin yksin. Toissasyksynä olin vaeltamassa Suomen Lapissa viikon yksin, ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan. Erämaatunturissa ei ollut kännykkäkenttää lainkaan. Viime syksyn ruskavaellus oli Muotkatunturin erämaissa. Nuo reissut palauttavat.