Suomen Valimomuseossa Karkkilassa sijaitsevaan Ilmari Huitin nimikkohuoneeseen on avattu puhutteleva teemanäyttely "Kalma", jossa on erityisesti taiteilijan viimeisten elinvuosien tauluja.
Galleria Bremerin Kalma-näyttelyn pienimuotoinen avajaistilaisuus on sunnuntaina 24.4. kello 13. Teemaan johdattelee tällöin Mertsi Saarela.
Ateneumista valmistunut taiteilija Ilmari Huitti (1897–1960) ilmaisi tauluissaan myös kokemiaan menetyksen, haikeuden ja kärsimyksenkin tunteita.
Huitti kuvasi taulujensa avulla läheistensä kuolemien aiheuttamia tuntemuksiaan, mutta taiteilijan omakin elämä oli katkolla ennen aikojaan useita kertoja, syntymästä ja seppä Helinin antamasta hätäkasteesta lähtien.
Vuonna 1930 Huitti sai pahan päävamman kotikylänsä Vaskijärven sillan pielessä uittomiesten kanssa käydyssä tappelussa, ja vuonna 1957 kaksi tuttua miestä yritti päästää hänet hengiltä kotona Aittamäessä.
Ilmari Huitin loppuelämää varjosti keuhkosyöpädiagnoosi ja vähitellen heikentyvä terveys.
Kuoleman läheisyys ja elämän varjopuolet näkyvät näyttelyyn valituissa tauluissa eri tavoin.
Huitti palasi suoraan hautajaisteemaankin useita kertoja uransa aikana, mutta luopumiseen, suruun ja ehkä yksinäisyyteenkin liittyviä tunteita välittyy tauluista peitellymmin.
– Taide voi toimia apuna myös omien tunteiden, huolten ja pelkojen käsittelyssä. Tällä näyttelyllä halusimme antaa katsojille mahdollisuuden nähdä, miten Ilmari Huitti on niitä tuonut esiin, kertoo hallituksen puheenjohtaja Hannu Huitti näyttelyn järjestäneestä Taidemaalari Ilmari Huitin Säätiöstä.
Näyttelyn teematauluksi on valittu Kuoleman viikatemies, jossa vaalea hahmo kulkee viikate selässään Huitin kotitalon maisemissa.
Ilmari Huitti varustautui etukäteen myös oman poismenonsa varalle: hankki ruumisarkun kotiinsa, suunnitteli hautaristinsä, laati hautausohjeensa sekä lahjoitti kotitalonsa ihailemansa kirjailijan Aleksis Kiven Seuralle.
Ilmari Huitti määräsi lisäksi testamentissaan perustettavaksi nimeään kantavan taidesäätiön, jotta hänen taiteensa jäisi eloon hänen kuolemansa jälkeen.
Karkkilasta Ida Aron hautausliikkeestä ostamansa ruumisarkun taiteilija tervasi, sisusti mäyrän nahalla ja varusti Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksella, jonka oli kuvittanut Akseli Gallén-Kallela.
Ilmari Huitti kuoli kotonaan omassa rauhassaan 7.12.1960.
Ilmari Huitin taidetta on kesäkaudella nähtävillä Galleria Bremerin lisäksi Aseman Taidelaiturilla Punkaharjulla. Siellä teemana ovat Huitin ja Kaapo Wirtasen interiöörit.