Koko väestön maskisuosituksesta on luovuttu perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella, tiedottaa Karviainen. Uusi suositus perustuu entistä voimakkaammin ihmisten omaan harkintaan maskin käytössä.
Maskin käyttöä suositellaan edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä seuraavissa tilanteissa:
-Mikäli hakeudut koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin, kun sinulla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä.
-Kun tiedät altistuneesi koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.
-Kun vierailet tai asioit sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.
Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.
Koulujen ja toisen asteen oppilaitosten laajasta maskisuosituksesta luovutaan. Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia. Karviainen suosittelee, että kouluissa ja oppilaitoksissa on maskeja tarjolla niille oppilaille, jotka haluavat maskia käyttää.
Maskisuositus ei koske työpaikkoja ja työskentelytilanteita, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen. Työnantajat ohjeistavat työntekijöitä tapauskohtaisesti riskiarvion mukaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö jatkaa maskin käyttöä.
Karviainen suosittelee edelleen välttämään vierailuja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Suositus vierailujen välttämisestä ei koske Karviaisen alueen hoiva-/asumispalveluyksiköitä, joissa vierailut tapahtuvat edelleen hoivakotien voimassa olevien rajoitusten mukaisesti.
Mikäli vierailut katsotaan välttämättömäksi, sallitaan vain yksi vierailija kerrallaan potilasta kohden. Vierailuista täytyy sopia henkilökunnan kanssa etukäteen.
Vierailijoita koskee maskivelvoite.