Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanha ase löytyi kaapin takaa työväentalosta Vihdissä – "Aina kun löytyy ase, se pitää tuoda ensiksi poliisille"

Vanha ase löytyi pääsiäisen aikaan Vihdin kirkonkylästä, työväentalo Puistolasta. Löytäjä oli Kai Viherkanto, talon omistavan Vihdin sos.dem. työväenyhdistyksen puheenjohtaja.

Ase oli piilotettu näkymättömiin nurkkakaapin taakse kokoustilaan, joka on viimeksi remontoitu 1980-luvun alussa.

– Otan mielelläni vastaan tietoja aseesta. Yhdistyksessä ei oikein enää ole sellaisia jäseniä, jotka muistaisivat tuota aikaa, sanoo Viherkanto. Hän aprikoi, olisiko ase ollut työväentalossa sisällissodasta 1918 lähtien.

Viherkanto suunnitteli näyttävänsä asetta Vihdin museolle, jos se haluaisi aseen kokoelmaansa.

Puistola on valmistunut vuonna 1925 samalla paikalla olleen, vuonna 1923 palaneen työväentalon tilalle. Vanha työväentalo oli valmistunut 1908–09.

Miksi vanha ase piilotettiin 1980-luvun alussa?

– Aina kun vanhaa ottaa auki, voi tulla yllätyksiä. Kellarista olen löytänyt vanhoja työkaluja, jotka on tarkoitus laittaa esille Puistolaan, sanoo Viherkanto.

Onko ase niin sanottu mustaruutiase? Mitään merkintöjä siinä ei ole, eikä se näytä tehdastekoiselta. Kuinka vanha se voisi olla? Aseista paljon tietävä ylikomisario Juha Rosendahl Länsi-Uudenmaan poliisista sai Luoteis-Uusimaalta sähköpostitse muutaman kuvan Puistolan aseesta.

– Iästä on vaikea sanoa, mutta voi olla 1800-luvulta. Moderneilla työkaluilla sitä ei ole tehty. Näyttää kyläsepän tekemältä metsästyshaulikolta.

– Ei näytä suustaladattavalta mustaruutiaseelta. Kuvien perusteella näyttäisi, että aseen piippu taittuu alas ja lukko on hanallinen konstruktio. Kunto näyttää sellaiselta, ettei kannata kokeilla: silmille varmaan tulee.

Rosendahl toteaa, että ennen vuotta 1890 valmistettu mustaruutiase on lupavapaa, jos sitä vain säilyttää. Suustaladattavissa aseissa on nallilukko, ei taittuvapiippuisissa.

Moderni kivääri syntyi 1891. Suomen sisällissodassa käytetyt aseet olivat Rosendahlin mukaan yleensä sotilasaseita – selvästi modernimpia kuin Puistolan ase.

Miten löytäjän tulee toimia, kun vastaan tulee vanha ase?

– Aina kun löytyy ase, se pitää iästä riippumatta tuoda poliisille. Tässä tapauksessa lähin on Lohjan poliisiasema. Jos saamme pyynnön, voimme myös noutaa aseen, vastaa Rosendahl.

– Arvioimme onko ase luvan vaativa vai lupavapaa. Tarvittaessa lähetämme aseen lausunnolle Poliisihallituksen asehallintoon Riihimäelle. Aselaissa on perusteet luvitukseen.

Myös muistoesineenä säilytettävä toimiva ase vaatii luvan, ja hakija joutuu perustelemaan muistoarvon.

Alan liikkeessä aseen voi deaktivoida eli muuntaa pysyvästi ampumakelvottomaksi, jonka jälkeen aseen hallussapitoon ei tarvita lupaa. Poliisi tarkastaa, että deaktivointi on tehty voimassa olevien vaatimusten mukaisesti.