Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikon marttavinkki: Kotitalouden jätteiden lajittelu kannattaa aina

Lajittelemalla kotitalousjätteet tarkasti, saadaan jätteistä uutta raaka-ainetta. Lajittelemalla sekajätettä syntyy kaikkein vähiten, ja hyvä niin, sillä se on kalleinta jätettä. Siitä joutuu maksamaan jätteen käsittelymaksun, kun muista maksetaan vain tyhjennysmaksu. Taloyhtiöissä maksut sisältyvät jokaisen asukkaan vastikkeeseen tai vuokraan.

Roska-autojen kyljissä lukee: Kuljetamme raaka-aineita, eikä: kuljetamme roskia. Lajittelemalla voi tehdä pienen ja tärkeän ympäristöteon. Lajittelun tavoitteena on luonnonvarojen säästäminen ja materiaalien kestävä hyödyntäminen.

Jos lajittelun este on se, että keittiössä on vain yksi jäteastia, niin voi hankkia pienempiä jäteastioita tai laittaa isoon astiaan kääreenä tulleen paperipussin. Esimerkiksi jauhopussin, sokeripussin tai leipäpussin, johon kerää biojätteen. Muovipussi laitetaan muovijätteelle. Näin ne voi tyhjentää pusseineen oikeaan jäteastiaan. Toiseen muovipussiin voi kerätä sekajätteen. Kartonkipakkaukset voi kerätä kartonkikassiin, samoin kuin lasi- ja metallipakkaukset. Tietoa lajittelusta löytyy jokaiseen talouteen jaetusta Roskis-lehdestä, taloyhtiön omista lajitteluohjeista ja netistä martat.fi-sivustolta hakusanalla lajittelu.

Tässä sarjassa Vihdin Martat jakaa eri marttavinkkejä.