Nummelalainen Anne Raitio, 64, jäi eläkkeelle elokuussa työskenneltyään HomCare Finlandin Nummelan toimipisteessä yli 30 vuotta. Herkästi innostuvana hän otti ensin rauhassa aikaa itselleen ja nautiskeli kiireettömistä aamuista kahvikupin ääressä.
– Tunnen itseni hyvin ja tiesin vielä innostuvani monenlaisesta toiminnasta. Halusin kuitenkin ensin nauttia kiireettömyydestä kiireisten työvuosien jälkeen, Raitio naurahtaa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton jäsenenä oleva tytär kertoi äidilleen lukumummitoiminnasta ja houkutteli Raition mukaan toimintaan.
– Ajattelin, että ainahan voin käydä koulutuksen, se ei vielä sido mihinkään. Lukumummin tehtävään on oma etäkoulutus, jonka kävin syksyllä. Sen jälkeen piti tarkistaa rikosrekisteri ja tässä kesti jonkin aikaa. Koronatilannekin paheni välillä. Pääsin aloittamaan lukumummina vasta maaliskuussa. Nyt olen tehtävästä innoissani. Tunnen olevani hyödyllinen, sillä välillä tuntuu oudolta olla eläkkeellä, kun on tottunut työntekoon. Lisäksi lukeminen on ollut itselleni aina tärkeää.
Olen tehtävästä innoissani ja tunnen olevani hyödyllinen.
Lukumummi Anne Raitio
Tällä hetkellä Raitiolle käy lukemassa Kuoppanummen koulukeskuksessa kaksi 1-luokkalaista poikaa. Lukumummin tehtävä on kuunnella, kun lapset lukevat hänelle.
– Opettaja valitsee henkilöt ja kirjat, joita oppilaat lukevat. Lukumummin luokse tulevilla oppilailla on jonkinlaista lukemiseen liittyvää ongelmaa ja minun tehtäväni on innostaa ja kannustaa heitä lukemaan. Luomme välillemme kivan suhteen, jossa ei tarvitse jännittää. Minä en ole opettajan roolissa, enkä varsinaisesti opeta lukemaan. Voimme toki tarkastella esimerkiksi jotakin sanaa tarkemmin ja miettiä, että onkohan se nyt ihan näin, kun oppilas sen minulle luki.
Koulun lisäksi Raitio on toiminut syksystä lähtien lukumummina Nummelan kirjastossa pidettävässä koululaisten klubitoiminnassa, joka on tarkoitettu Nummelan koulun ja Kuoppanummen koulun 1-3-luokkalaisille. Klubitoiminta on myös MLL:n järjestämää toimintaa.
Anne Raitiolla on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Tyttärentyttäret käyvät koulua Kuoppanummen koulukeskuksessa.
– On mukava nähdä tyttöjä samalla, kun käyn toimimassa lukumummina. Tytär perheineen asuu kilometrin matkan päässä kodistani. Meillä on läheiset ja lämpimät välit.
Äitienpäivää Raitio viettää lastensa ja lapsenlastensa kanssa.
– Teemme yhdessä ruokaa ja leivomme. Poikani pitää lihapullista, joten niitä on luvassa. Tyttärentyttärien kanssa leivomme porkkanakakun.