Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Aija Pirinen Uusi juttusarja johdattaa Vihdin historiaan

Paikallislehti Luoteis-Uusimaa täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi lehdessä käynnistyi pari viikkoa sitten uusi Aikojen takaa -niminen juttusarja. Sarjassa kurkistetaan Luoteis-Uusimaan vanhoihin, vuosikymmenten takaisiin numeroihin.

Tämän viikon sarjassa kerrotaan muun muassa Vihdin suuresta muuttoaallosta 1990-luvun lopulla. 12.5.1998 ilmestyneessä lehdessä arvioitiin, että muuttopaine Vihtiin tulee kasvamaan samaan tapaan kuin muissakin Helsingin läheisissä kunnissa. Asuntopulan arveltiin olevan Vihdin asukasluvun kasvun kannalta merkittävä pullonkaula.

Viikko sitten palstalla tehtiin katsaus vuoden 1982 Luoteis-Uusimaan numeroon. 8. kesäkuuta 1982 ilmestyneen lehden uutisena oli muun muassa Vihdin Emäntäpäivät, joihin osallistui yli 700 marttaa. Samainen lehti kertoi myös Nummelan lentokentällä järjestetystä maatalouskoneiden huutokaupasta, joka ei kuitenkaan houkutellut samalla tavalla ihmisiä liikkeelle. Suurta huutokauppaa vaivasi myös huutajapula.

Vanhojen lehtien lukeminen on mielenkiintoinen aikamatka historiaan. Vuosikymmenten takaiset lehdet kertovat ajankuvaa kustakin vuosikymmenestä. Vanhojen uutisten lukeminen on myös terapeuttinen prosessi. Ne auttavat huomaamaan, että jokaisena aikakautena on omat ongelmansa, haasteensa ja ilonaiheensa. Ne myös muistuttavat, miten monessa asiassa ihmisten arki on edistynyt ja parantunut. Vanhat uutiset auttavat ymmärtämään kotipaikkakunnan historiallisia kerroksia, ja näkemään, miten aikaisempien tapahtumaketjujen seurauksena kunnasta on syntynyt sellainen kuin se nyt on.

Historiasta kertominen on erityisen tärkeää paikkakunnan nuorelle, kasvavalle sukupolvelle. Historian ymmärtäminen vahvistaa kunnioitusta omaa kotipaikkakuntaa kohtaan.

Paikallislehtien tärkeä tehtävä on paitsi kertoa paikallisista ajankohtaisuutisista, myös tallentaa paikkakunnan historiaa. Tätä työstä Luoteis-Uusimaa on tehnyt nyt jo 70 vuotta. Syksyllä julkaisemme 70-vuotisjuhlalehden, jossa luvassa on laajempi katsaus paikkakunnan ja lehden pitkään taipaleeseen.