Tanssiurheiluseura Vihdin Quickstepiä edustavat Jarno Vaajoki ja Aini Minkkinen osallistuivat Espanjan Camprilsissa järjestettyyn seniori 1 -ikäsarjan 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailuun ja ylsivät kilpailussa hienosti semifinaaliin sijalle 11-12.
– Edellinen Suomen semifinaalipaikka on vuodelta 2017, joten tuntui todella hienolta päästä tanssimaan semifinaalia arvokisoissa, kertovat Jarno ja Aini.
Tuntui todella hienolta päästä tanssimaan semifinaalia arvokisoissa.
He ovat hallitsevat suomenmestarit Seniori 1 -luokan 10-tanssissa.
Espanjan MM-kilpailu oli parin ensimmäinen arvokisa. Seniori 1 -luokassa mukana oli 17 paria eri maista. Kilpailu käyntiin 16. huhtikuuta.
Vaajoki–Minkkinen -parin seuraava etappi on latinalaistanssien SM-kilpailut Kuopiossa 21.5. – niitä kohti valmistautuminen on käynnissä.