– Herään joskus auringonnousun aikaan kuvaamaan luontoa, ja samalla kävelen kohti koulua. Kuvaan useimmiten lintuja ja nisäkkäitä, mutta myös hienoja maisemia, jos eteen sattuu. Osaan ottaa kuvia tähdistä ja revontulista, ja viime aikoina olen opetellut ottamaan ihmisistä upeita kuvia, kertoo Pyry Kortelainen, nuori vihtiläinen luontokuvaaja. Hän kuvaa paljon Vihdissä ja perheen mökillä Pyhä-Luoston kansallispuiston maisemissa.
Kortelainen, 15, asuu Nummelan Lankilassa, on 8.-luokkalainen ja aikoo peruskoulun jälkeen lukioon.
– Ammattihaaveisiini kuuluu valokuvaus tai videokuvaus. Toki myös biologian kanssa työskenteleminen kuulostaisi kivalta. Koulussa pärjään aika hyvin, joten varmaan kouluttaudun aika pitkälle: jos valokuvaaminen sitten vielä kiinnostaa ammattina, voisi siitä sellaisen tehdä.

Kortelaisen ensimmäinen valokuvanäyttely on kesäkuun ajan Nummelassa, pääkirjaston lasivitriineissä.
– Upeaa päästä tekemään jotain tällaista näin nuorena! Hankin ensimmäisen kamerani vuonna 2020, ja siitä lähtien olen kuvannut luontoa. Intoa on löytynyt niin paljon, että olen saanut valokuvaamisen salat haltuun. Olen ottanut noin tuhat kuvaa.
Näyttelyssä on 50–60 kuvaa Suomen luonnosta: lintu- ja muita eläinkuvia, tähti- ja maisemakuvia. Kuvateksteissä on tietoa eläinlajeista.
– Luontokuvauksessa ehdottomasti parasta on, että pystyy tarkkailemaan Suomen eläimiä ja ikuistamaan upean hetken kuvana.
Pyry Kortelaisen valokuvanäyttely Vihdin pääkirjaston lasivitriineissä 2.–30.6. Kuvia myös Instagramissa käyttäjänimellä @kortelainenpyry