Vihdin Uutiset kysyi verkkokyselyssä, mikä on lukijoiden mielestä Vihdin tunnusmerkki.
Monet tunnistavat paikkakunnan yhdestä kuvasta. Vihdin Uutiset kysyi verkkokyselyssä, mikä kuva lukijoiden mielestä voisi olla Vihdin erityinen tunnusmerkki. Lukijat saivat äänestää toimituksen valitsemien ehdokkaiden väliltä tai ehdottaa itse omaa kohdettaan.
Kyselyyn pystyi vastaamaan Vihdin Uutisten verkkosivuilla viime viikon ajan. Kyselyyn tuli määräaikaan mennessä 135 vastausta.
Kyselyssä yksi kohde nousi selväksi voittajaksi: Vihdin kirkko sai peräti 49 prosenttia annetuista äänistä.
Toisena kyselyssä sijoittui Kirkonkylän raitti (13 % äänistä) ja kolmantena Pahantorjuja-kuvio (11 % annetuista äänistä).
Vihdin kirkkoa äänestäneet perustelivat valintaansa erityisesti kirkon kauneudella.
– Selkeä, tunnistettava ja ennen kaikkea näkyvä.
– Kaunis kirkko, pitääkö siihen muita perusteluja ollakaan.
– Kaunis kirkko hienolla paikalla keskellä Vihdin kauneinta kylää.
Symboloi rauhaa ja ihmisten kokoontumista.
– Kaunis kirkko näkyy joka puolelta kirkonkylää ja sen mäelle kiipeämällä näkee vastaavasti kauniin järvimaiseman ja vanhan hyvin hoidetun hautausmaan sankariristeineen. Sitä paitsi se sijaitsee kirkonkylässä, joka oli alun pitäen koko kunnan keskus.
Osa vastaajista totesi, että Vihdin kirkko tuo kotoisan olon, tunteen siitä että on kotona.
– Aina kun ajan 2-tietä Kanta-Hämeestä Nummelaan ja näen Vihdin komean kirkon Hartanmäellä tiedän olevani kotikonnuilla
– Kirkko on pitäjässä keskeisellä ja näkyvällä paikalla. Se ilmentää kristinuskon merkitystä seudun asukkaille ja täällä vieraileville.
– Se on vihtiläisistä vihtiläisin!
Moni vastaaja koki, että Vihdin kirkko edustaa pysyvyyttä.
– Kirkko liittyy ajallisesti jatkumoon, joka ulottuu vuosituhansien taakse ja luo mielikuvaa valoisasta tulevaisuudesta.
– Kirkko on ollut siellä aina ja tulee olemaan myös jatkossa. Todella kaunis kirkko.
– Ollut pitkään näkyvällä paikalla maamerkkinä. Symboloi rauhaa ja ihmisten kokoontumista.
– Kirkko on näkyvällä paikalla ja on ollut siinä iät ja ajat. Jos sanoo kenelle tahansa vihtiläiselle, että tavataan kirkon luona, niin kukaan ei kysy, että missä se semmoinen on.
– Ikä, 250 vuotta tänä vuonna. Näkyy joka ilmansuunnasta lähestyttäessä Vihdin kirkonkylää joko maanteitse tai vesitse. Kirkonkylämme ja koko Vihdin symboli. Kaunis, perinteinen kirkko Hartanmäellä.
– Kirkko keskellä kylää edustaa perinteitä ja koti, uskonto ja isänmaa -arvoja.
Osa vastaajista koki, että Vihdin kirkko on paikka, johon vihtiläisillä liittyy vahvoja tunnemuistoja.
– Kaunis kirkko keskellä kylää, joka kohtaa ilot ja surut.
– Rakas ja merkityksellinen paikka. Upea näköala.
– Kirkon sijainti on upea. Itselleni tärkeiden tapahtumien kohde, rippi- ja vihkikirkko sekä monien läheisten siunaustilaisuus ollut siellä. Kirkko on kaunis ja näkyy upeasti kylän yllä.