Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Santtu Timperin, 16, tavoitteena on Suomen mestaruus – kisailee viikonloppuna Pesämäellä

Santtu Timperin jokkis-harrastuksessa on mukana koko perhe.

Karkkilalainen Santtu Timperi on 16-vuotias autourheilija, joka edustaa Vihdin Urheiluautoilijoita. Santun tavoitteena on tänä vuonna voittaa nuorten luokan Suomen mestaruus Jokamiesluokassa.

Nuorten luokan Suomen mestaruudet ratkaistaan tulevana viikonloppuna 11.–12.6. Pesämäen Moottoriurheilukeskusen radalla Honkajoella.

– Ajoin ensimmäisen kerran autoa muulta liikenteeltä suljetulla radalla 7-vuotiaana. Viime vuonna täytin 15 vuotta, ja sain mahdollisuuden osallistua Jokamiesluokan kilpailuihin. Ensimmäisenä vuotena ajoin 25 kilpailua. Tänä vuonna olen osallistunut jo 7 kilpailuun, Timperi kertoo tiedotteessa.

Viime vuonna Timperi oli nuorten luokan SM-kilpailussa kymmenes. Hänen isänsä Juha Timperi on vuoden 2019 Suomen mestari Jokamiesluokan yleisessä luokassa. Lisäksi Juha-isä on ollut saalistamassa JM- Liigan (Jokamiesluokan joukkuekilpailu) SM- hopeaa ja pronssia uransa aikana.

Santun ajokkeina ovat olleet Fiat, VW, Ford, Peugeot, Suzuki ja Opel. Tulevana viikonloppuna hän osallistuu mestaruustaistoon Fiat 600:lla, jonka hän on itse rakentanut.

– Isä auttoi vaihdelaatikon asennuksessa, mutta muuten tein auton ja sääsin sen itse. Tämä on meidän koko perheen ja suvun yhteinen harrastus. Pikkuveljellä Artulla on myös jo auto, jolla hän harjoittelee peltoradalla. Mukana kilpailumatkoilla on mukana myös usein molemmat vaarit Kalervo Kake Timperi ja Veli Kuvaja, kertoo Santtu Timperi.

Jokamiehenluokka eli jokkis on harrastajamääriltään suurin autourheilulaji. Jokkis on edullinen kilpa-autoilu luokka, jonka suhteellisen vapaat tekniset säännöt mahdollistavat kilpailussa käytetyn auton rakentamisen lähes kaikista siviililiikenteessä käytettävistä autoista.

Mukaan kilpailemaan pääsee jo sinä vuonna, kun täyttää 15 vuotta, suoritettuaan ensin JM-tutkinnon. Nuorten luokassa alle 18-vuotiaat sekä pojat, että tytöt voivat ajaa yhdessä. Alle 18-vuotiaat tytöt voivat osallistua naisten ja nuorten luokkaan, jos luokat ajetaan kilpailussa eri päivinä. Yleisessä luokassa kuljettajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Senioriluokkaan saa osallistua aikaisintaan täytettyään 50 vuotta. Kaikissa luokissa kuljettajilta vaaditaan tutkinnon lisäksi kilpailulisenssi, joka sisältää kilpailijan tapaturmavakuutuksen.