Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

J.V. Snellman kesävihtiläisenä: kirja kertoo perheen viihtyneen Hiidenveden rannalla

”Suviksi etsi Snellman perheensä kanssa jonkun asuinsijan maaseudulta.”

Näin kerrotaan T. H. Reinin kirjassa Juhana Vilhelm Snellmanin elämä, jälkimmäinen osa. Kirjassa kerrotaan myös Snellmanin noudattaneen ”itämaisen sodan aikana” helsinkiläisten esimerkkiä ja etsineen asuinpaikan kauempaa rannikosta. Niinpä hän muutti kesäksi Vihtiin: Niemenkylän kartanoon Hiidenveden rannalle.

Pertti Nieminen löysi Juhana Vilhelm Snellmanin elämä -kirjan parikymmentä vuotta sitten roskalavalta. Kirja on vuodelta 1899 ja se oli etukannen leiman mukaan kuulunut Selin kansakoululle ja Vihdin opettajakirjastoon.

Kirjaa lukiessaan Nieminen yllättyi Snellmanin kesävihtiläisyydestä. Kirjan mukaan Snellmanin perhe oli viihtynyt Niemenkylässä hyvin ja oli siksi viettänyt siellä useampiakin kesiä: ”perhe yhä vietti suvensa siellä vielä kauvan sodan jälkeen, eli aina 1867 vuoteen saakka.”

Kirjan mukaan Niemenkylän omisti rustitilallinen Forsström, jonka kanssa Snellman oli ystävällisissä väleissä.

Kirja kertoo, että enimmän aikansa Snellman vietti kesäpaikassaankin työpöytänsä ääressä, mutta kävi kuitenkin toisinaan venematkoilla ja kalastamassa – sekä vieraisilla Elias Lönnrotin luona Sammatissa.