Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jari Annanniemi on ajanut avustuskuljetuksia Ukrainaan jo kymmenen kertaa: "Noin 700 eurolla saa 5– 6 ihmistä turvaan"

Kun Jari Annaniemi näki TikTok-livessä, kuinka suomalaiset siskokset veivät Puolan ja Ukrainan rajalle avustustustarvikkeita, tarjosi Annaniemi siltä istumalta myös omaa työpanostaan.

– Laitoin viestiä ja kyselin, olisiko mahdollisuutta päästä mukaan, Annaniemi kertoo.

Ja olihan se. Ensimmäinen humanitaarinen avustusmatka tehtiin maaliskuussa 2022. Ensimmäisen reissun jälkeen Annaniemi on ajanut hankkimallaan pikkubussilla Ukrainaan vielä yhdeksän kertaa lisää, tavoitteenaan tuoda turvaan ukrainalaisia naisia, lapsia ja vanhuksia sodan runtelemasta maasta.

– Henkisesti tämä on ollut tosi rankkaa. Ihmiset ovat kärsineet ja lähteneet kiireellä, Annaniemi huokaa.

Sureminen ja ahdistus näkyy eri ihmisillä eri tavoin. Osa puhuu avoimesti kokemuksistaan, ja osa matkustaa mieluummin hiljaa. Eräs äiti kertoi nähneensä, kuinka oma poika teloitettiin kadulla aivan omien silmien edessä.

– Se on järkyttävää, Annaniemi sanoo ja kertoo, että matkalla ukrainalaisilla on aina mahdollisuus soittaa tulkille, mutta parin ensimmäisen reissun jälkeen tulkkia ei ole tarvittu. Kommunikointi on onnistunut kääntäjäsovelluksen avulla ja isommat lapset sekä nuoret ukrainalaiset osaavat melko hyvin englantia.

Varsinkin sodan alussa avustusinnon ollessa korkeimmillaan, ”toitotettiin” Annaniemen mukaan paljon sitä, että kaikki avustustyö Ukrainan suuntaan kannattaisi jättää isojen avustusjärjestöjen harteille. Yksityisten auttajatahojen toimintaa pidettiin turhana sooloiluna, vaikka ihmisten auttamisen halua ymmärrettiinkin. Annaniemi on kuitenkin toista mieltä ja toteaa, että kaikkien apua tarvitaan. Pienemmät avustusjärjestöt ja pienkeräyslupien turvin toimivat yksityiset henkilöt ovat hyvin verkostoituneita.

– Toisilta avustustyöntekijöiltä saa myös parasta vertaistukea, Annaniemi sanoo ja myöntää, että riittämättömyyden tunne ja kyyneleet ovat olleet usein läsnä.

Pienten toimijoiden toiminta on myös kustannustehokasta. Yhden edestakaisen ajoreissun kustannukset pyörivät 600 - 700 euron hujakoilla. Summa kattaa laivaliput sekä polttoaineen. Muita kuluja ei Annaniemen mukaan ole.

– Noin 700 eurolla saa 5– 6 ihmistä turvaan, Annaniemi sanoo ja kertoo hankkineensa vaimonsa Susun ja ystävänsä Piia Herttelin kanssa pienkeräysluvan kuluja kattamaan.

Keräyslupa heltisi 63 eurolla ja lisäksi autoon painatettiin neljälläkymmenellä eurolla humanitäärisestä avusta kertovat tarrat.

– Kaikki apu meni suoraan itse avustustyöhön, Annaniemi sanoo ja kertoo keräysluvan nyt päättyneen. Perhesyistä uusia matkoja ei ole lähitulevaisuudessa tulossa.

– Nyt on pakko vetää henkeä ja antaa aikaa myös omalle perheelle, koska kaikki vapaa-aika viimeisen neljän kuukauden aika on mennyt avustustyöhön, Annaniemi toteaa.

Matkat ovat olleet rankkoja, ja kahden kuskin taktiikalla nukkuminen on hoitunut autossa vuorotellen. Kilometrejä kertyi yhdeltä reissulta pyöreästi 3000 kilometrin verran, ja välillä on vähän pelottanutkin. Ensimmäiset reissut suuntautuivat Puolan ja Ukrainan rajan tuntumassa oleviin pakolaiskeskuksiin, ja tämän jälkeen Länsi-Ukrainaan Lutskin kaupunkiin, jossa on ollut toistaiseksi turvallista, vaikka ilmahälytyssireenien äänet ja tiesuluilla päivystävät sotilaat ovatkin tulleet tutuiksi.