Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Otalampelaiselle Jeppe Aukiolle kolme MM-kultaa Rotterdamista

Otalampelainen Jeppe Aukio voitti kolme kultaa ja yhden pronssimitalin taekwondon liikesarjakilpailuissa viime viikolla Hollannissa, Rotterdamissa järjestetyissä kansainvälisissä poliisien ja pelastajien urheilukilpailuissa, joita myös alan maailmanmestaruuskilpailuiksi kutsutaan.

Taekwondo Vihtiä edustava Aukio voitti kultaa niin yksilösarjasta, parisarjasta

kuin ryhmäsarjastakin. Parisarjassa hän kilpaili yhdessä filippiiniläisen Eva Capelo Santiagon kanssa. Ryhmäsarjassa Aukio voitti kisojen kullan jo kolmatta kertaa peräkkäin yhdessä filippiiniläisen Dauphin Punzalanin ja ranskalaisen François de Freitasin kanssa. Voitto tuli äärimmäisen pienellä erolla toiseksi tulleeseen espanjalaisjoukkueeseen verrattuna. Pronssimitalin Aukio vei freestyle-sarjasta.

Joka toinen vuosi poliisit, palomiehet, pelastajat sekä tullin ja kriminaalihuollon henkilöstön edustajat yhteen kokoava kansainvälinen World Police & Fire Games on maailman suurimpia urheilutapahtumia. Tänä vuonna kymmenen päivää kestävissä kisoissa oli mukana yli 10 000 osanottajaa yli 70 maasta. He kilpailivat 63 eri lajissa.

Taekwondo on korealainen kamppailulaji, joka muistuttaa karatea, mutta on potkuvoittoisempi. Taekwondon liikesarjoissa liikutaan yksin, pareittain tai ryhmänä ja toteutetaan hyökkäys- ja puolustusliikkeitä kuviteltua vastustajaa vastaan. Liikkeiden oikeellisuuden ja näyttävyyden arvostelevat tuomarit. Liikesarjat ovat teknisesti vaativia. Sarjojen liikkeet ja suunnat kuvastavat jotakin luontoon tai ihmisen ominaisuuksiin liittyvää asiaa.

Taekwondo Vihti on kamppailulajin erikoisseura. Laji tunnetaan näyttävistä potkutekniikoista, liikesarjoista ja taekwondo-otteluista, mutta ne ovat kuitenkin vain osa taekwondoa. Laji kehittää itsepuolustustaitoja, kuntoa ja liikkuvuutta, parantaa keskittymiskykyä, sosiaalisia taitoja, itsevarmuutta ja toisten huomioon ottamista. Seuraava mahdollisuus aloittaa lajin harrastaminen Taekwondo Vihdissä on elokuun puolessa välissä alkava alkeiskurssi.