Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.
Synnyin juhannuksena vuonna 1987 Jorvin sairaalan synnytysosastolla. Lapsuuteni ajan asuin "keskellä metsää" lähellä Myllylampea isäni rakentamassa talossa. Perheeseeni kuuluu 2,5 vuotta myöhemmin syntynyt pikkuveli ja edelleen yhtä pitävät vanhemmat. Kävin ala-asteen sittemmin lakkautetussa Palajärven koulussa, vaikka suurin osa lähimmistä naapureistani kävi Nummelan ala-astetta, jonka oppilaaksiottoalueeseen silloin kuuluin. Vanhempani kuitenkin näkivät kyläkoulussa hyviä puolia ja siksi päädyin Palajärvelle. Yläasteen kävin Nummelanharjulla ennen kuin siirryin suorittamaan loput opintoni Helsinkiin.
Olin lapsena sopiva sekoitus melkoista yllytyshullua rasavilliä ja hulttiota, mutta kuitenkin aika terveellä järjellä varustettu vekara. Nuoremman veljeni kanssa oltiin hyvin usein tukkanuottasilla ja vanhempien hermot olivatkin usein koetuksella. Lapsuuteni oli kuitenkin turvallinen ja vietin paljon aikaa myös kavereiden nurkissa monen turvallisen aikuisen ja "varavanhemman" ympäröimänä mukavassa ja rauhallisessa yhteisössä.
Tykkäsin esiintyä ja olla äänessä. Ensimmäisiin harrastuksiini kuuluikin Vihdin Teatterin TenTeen-näytelmäkerho. Lisäksi edelleen jatkuva salibandy-ura alkoi 5-vuotiaana Hongiston Tarmon riveissä. Myös erilaisten tietokone- ja konsolipelien äärellä tuli vietettyä aikaa, joskus hieman liiankin paljon. Isän kanssa katsottiin aina yhdessä formuloita ja olenkin katsonut aivan jokaisen kisan vuoden 1996 Melbournen GP:sta lähtien.
Vanhempana viriteltiin naapurin poikien kanssa mopoja ja kilometrejä tulikin Derbi Sendaan lähes 10 000 kolmen kesän aikana. Myllylammen ravintolan rahapeliautomaatit myös opettivat sen, että suurin voittaja niissä on kansanterveys ja tuplausta ei aina kannata yrittää 96 markkaan asti vaan olisi kannattanut tyytyä vähempään.
Asuntovaunureissut pitkin Suomea ja se autossa istuminen on jäänyt lapsuudestani mieleen. Hyvässä ja pahassa. Silloin jo tuli todettua, että Suomi on pitkä maa, kun ajelee esimerkiksi Nummelasta Kalajoen kautta Iisalmeen ja itärajaa pitkin takaisin. Perheen yhteinen harrastus oli laskettelu ja teimmekin lähes joka talvi jonkin reissun Lappiin ja pari kertaa Ruotsin puolelle Åreen. Alhovuoressa Karkkilassa tuli käytyä kaikkein eniten ja vieläkin muistan miltä kuuma Tazza-kaakao maistuu kun siihen on ensin polttanut kielensä.
Yksi mainittava seikka lapsuudestani on se, että bussissa istuminen on tullut tutuksi. Koulubussissa olen laskujeni mukaan istunut 1–9-luokkien välissä reilut 125 päivää, kauppaoppilaitokseen / lukioon Pasilaan kulkiessani yli 40 päivää, ja kun laskee mukaan armeijaan kulkemisen Säkylään 13 päivää, niin lapsuudestani puoli vuotta olen istunut bussissa. Ehkä sen vuoksi tänäkin päivänä julkisilla töihin kulkeminen suht säännöllisesti ei ole mikään ongelma.