Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pian ensi-iltansa saavassa Laitapuolen hyökkääjä -elokuvassa on taustalla runsaasti vihtiläisosaamista

Elokuva kertoo jääkiekkoilija Marko Jantusesta.

Pian ensi-iltansa saava Laitapuolen hyökkääjä on vihtiläisen Aleksi Mäkelän ohjaama elokuva, jonka tuotannosta vastasi niin ikään vihtiläinen Markus Selin tuotantoyhtiönsä Solar Filmsin kanssa.

Vaikka elokuvan päähenkilö on jääkiekkoilija Marko ”Jarna” Jantunen, ei elokuva kuitenkaan kerro jääkiekosta. Kyseessä on ennemminkin selviytymistarina, ja elokuva päihteistä, rakkaudesta ja lohdusta. Elokuvan toisen tuottajan Rimbo Salomaan sanoin – vasta neljäntenä tulee jääkiekko.

– Kaukalon sisällä ei juurikaan olla. Ja miksi oltaisikaan, kun ne tapahtumat on jo dokumentoitu, Mäkelä luonnehtii ja toteaa, ettei varsinaisesti edes miettinyt Jantusta jääkiekkoilijana.

Mäkelä kertoo, ettei halunnut tehdä elämänkertaa, vaan kuvauksen kaverista, joka on pulassa ja veloissa. Intiimin tarinan, jonka keskiössä on Jantusen suhde vaimoonsa.

– Melkein jokaisella suomalaisella on joku läheinen tai tuttu, jolla on tai on ollut jonkinlaisia ongelmia päihteiden kanssa. Minusta on hienoa, että tässä elokuvassa perheen näkökulma tulee vahvasti esille, Jantusen Kati-vaimoa esittänyt Katariina Havukainen kiteyttää.

Nummelan Kino Akselin aulassa istuva, kutsuvieraat juuri näytökseen tervetulleeksi toivottanut Mäkelä kertoo lukeneensa toimittaja Marko Lempisen Marko Jantusesta kirjoittaman kirjan ja ajatelleensa tällöin, ettei haluaisi tehdä aiheesta elokuvaa.

– Näin siinä aika paljon miinoja. Mutta sitten mua pyydettiin. Olen ilmeisesti kunnostautunut päihde-elämänkertojen tekijänä, Mäkelä naurahtaa ja viittaa Kari Tapiosta tehtyyn Olen suomalainen -elokuvaan sekä Matti Nykäsestä tehtyyn Matti-elokuvaan, joissa päihteet olivat merkittävässä roolissa.

Mikko Koukin ja Petja Lähteen käsikirjoitus oli kuitenkin jotain muuta kuin Mäkelä oli etukäteen pelännyt. Se oli kiehtova.

– Ajattelen aina, etten halua pyörittää sitä samaa pyörää, enkä toistaa mitään. Haluan jalostaa ja nähdä asioita vähän eri tavalla, Mäkelä pohtii ja lisää vielä, että leffat elävät usein omaa elämäänsä.

Niitä katsoo ikään kuin vierestä - mihin tekeminen johtaa.

– Pitää kokeilla ja antaa asioiden tapahtua, Mäkelä analysoi ja kertoo sitten arvostavansa pieniä Kino Akselin kaltaisia yksityisiä elokuvateattereita.

Mäkelästä on tärkeää, ettei Suomessa olla vaan suurten teatterien varassa. Suomi pitää pitää asuttuna ja myös pienten leffateattereiden pitää säilyä hengissä. Mäkelän mukaan monet kotimaiset elokuvat myös myyvät paremmin pienillä paikkakunnilla. Ehkä siksi, kun niiden tapahtumatkin sijoittuvat usein pienemmille paikkakunnille.

Vihdissä on kaksi elokuvateatteria, Lohjalla yksi ja Karkkilassa yksi. Pienet teatterit ovat eri tavoin profiloituneita, ja esimerkiksi Aki Kaurismäen osaomistama karkkilalainen Kino Laika on tunnettu taiteellisista elokuvistaan.

Mäkelä kertoo muuttaneensa Nummelaan vuonna 2000 ja Ojakkalaan vuonna 2016. Nummelassa asuessaan ohjaaja sanoi kutsuneensa itseään nummelalaiseksi, mutta nyt yleisemmin vain vihtiläiseksi.

– Markus (Selin) asuu myös Ojakkalassa. Olemme hyviä kavereita. Mutta se, että me asumme molemmat Ojakkalassa, on kyllä ihan sattumaa, Mäkelä nauraa.

Laitapuolen hyökkääjä -elokuva ensi-iltaan 26.8.