Vihdin seurakunnan pastori Laura Pentti on työssään nähnyt paljon surua. Hän ohjaa seurakunnalla pian käynnistyvää sururyhmää. Pentti sanoo, että suru on arvokas prosessi, joka on helpompi kestää, kun voi surra jonkun kanssa.
– Suru on matka, joka surevan täytyy kulkea päästäkseen uuteen vaiheeseen. Jokainen matka on erilainen, koska me ihmiset olemme erilaisia ja jokainen menetyskin on erilainen, Pentti sanoo.
Pentti luonnehtii surevan ihmisen kohtaamista herkäksi ja pyhäksi hetkeksi.
– On todella suuri luottamuksen osoitus, jos joku haluaa avata minulle suruaan ja kertoa menettämästään ihmisestä, Pentti pohtii ja tunnustaa, että on asioita, jotka menevät papillakin niin sanotusti ihon alle.
Tällaiset asiat voivat olla joskus yllättäviäkin ja usein ne ovat sellaisia, että ne liippaavat läheltä myös omaa elämäntilannetta. Tällöin saattaa toisen kokemus jäädä mieleen pitkäksikin aikaa.
On tärkeää ymmärtää, että kaikille tunteille on oma tilansa.
– Pappikin on vain ihminen, Pentti hymyilee.
Hyvin raskaat ja liian varhaiset kuolemat ovat aina rankkoja. Pentti ajattelee olevansa etuoikeutettu saadessaan kuulla ja olla tukena. Kokemus ja työnohjaus auttavat pappia, joskin Pentti haluaa tehdä selväksi, että vahvan vaitiolovelvollisuuden takia työnohjauksessa käsitellään asioita vain siten, ettei ihmisiä voi tunnistaa.
Sitä mitä kipu ja suru kenellekin merkitsevät, riippuu henkilöstä ja osin siitä, kenet on menettänyt. Suru on subjetiivinen kokemus, joka elää joskus muiden tunteiden, helpotuksen, ahdistuksen, vihan ja kaipauksenkin kanssa rinnakkain.
Pitkän ja rankan sairastamisen jälkeen kuolema voi tuntua helpottavalta, mutta vääjäämättömäänkin varustautuneelle helpotuksen tunne saattaa nostaa esille syyllisyyden tunteita. On oikein tuntea helpotusta rakkaan puolesta, jonka ei tarvitse enää kärsiä.
– On tärkeää ymmärtää, että kaikille tunteille on oma tilansa, Pentti sanoo.
Pentti tietää, että kuolema saattaa nostaa esille myös hengellisiä kysymyksiä - myös sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole aiemmin hengellisiä asioita ajatelleet. Moni miettii menetyksen äärellä elämän isoja peruskysymyksiä, kuten onko elämässä järkeä tai onko Jumala olemassa.
Pentti ei ajattele, että olisi pappina kuoleman kanssa mitenkään enemmän sinut kuin kukaan muukaan.
– Ajattelen, että me olemme rajallisia ja kuolevaisia ja rakkaan ihmisen menettäminen sattuu ja tekee kipeää. Kristittynä ajattelen, että Jumala pitää meistä kiinni, ja että lupaus huolenpidosta pätee myös kuoleman jälkeen, Pentti kertoo.
Jokainen käsittelee surua eri tavoin. Surusta selviämiseen tarvitaan aikaa ja toisten ihmisten tukea. Toiset puhuvat, toiset järjestävät valokuvia tai hakkaavat halkoja. Joillekin käytännön asioiden järjestäminen on tärkeää.
Moni miettii, miten puhua surusta ja kuolemasta lapsille. Pentti neuvoo ottamaan lapset mukaan suruun ja suruprosessiin. Lasten mukana olo hautajaisissa ja keskustelu lapsen kehitystason mukaisesti on tärkeää, sillä näin lapset ymmärtävät mitä tehdään, kun joku kuolee, ja että surustakin voi selvitä.