Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aikojen takaa | Vuosi 1997: Vihdissä kartoitettiin kouluissa tapahtuvaa kiusaamista

Vihdin paikallissanomalehti Luoteis-Uusimaa täyttää syksyllä 70 vuotta. Tässä juttusarjassa kurkistetaan lehden vanhoihin numeroihin.

Luoteis-Uusimaan 13.5.1997 ilmestynyt numero kertoi, että lasten ja nuorten edunvalvontayhdistys Laneva ry on kartoittanut vihtiläiskoulujen kiusaamista. Laneva oli pyytänyt kiusattuja lapsia ottamaan yhteyttä Lanevaan, ja kertomaan kiusaamiskokemuksiaan, jotta vihtiläisestä kiusaamisesta voitaisiin tehdä kartoitus. Kirjeet ja niiden sisältö pidetään salassa. Lanevan selvityksen mukaan yhteydenottojen yleisin piirre oli kiusaamistapausten ikäjakauma. Pääsääntöisesti kiusaamisen uhreiksi joutuivat 4.–6. luokkalaiset ja kiusaajina olivat 6.–8.-luokkalaiset. Nuorimmat kiusatut ja kiusaajat löytyivät päivähoidon puolelta. Kiusaamisen muodot olivat myös yhtenäiset: uhkailua, solvausta, tönimistä ja epäsuoraa puhetta. Yleisimmin kiusaaminen tapahtui koulumatkoilla, bussipysäkeillä ja välitunneilla. Kiusaaminen ajoitettiin yleensä siihen ajankohtaa, jolloin aikuisia ei näkynyt.

Lehdessä muistutettiin, että kauniita koiria on toki Vihdissä muitakin.

Samainen lehti kertoi, että läntisellä Uudellamaalla on myrskyn vuoksi kaatunut satakunta puuta sähkölinjojen päälle. Elnovan sähköasentajat olivat joutuneet ahkeroimaan pitkään saadakseen tuhoja korjattua. Myös Vihdissä ja Lohjalla oli myrskytuhojen vuoksi sähkökatkoksia.

Lehti kertoi myös valtakunnallisesta koulujen yhdeksänsien luokkien taloustietokisasta. Vihdissä kisaan osallistuivat yhdeksänsien luokkien oppilaat kirkonkylässä ja Nummelassa. Vihdin oppilaista paras taloustietäjä oli Sanna Katila. Kilpailun maksimipistemäärä oli 40 ja Vihdissä taso jäi parhaan osalta kolme pistettä jälkeen valtakunnalliseen loppukilpailuun pääsemistä.

Lehti uutisoi myös, että Vihdin kauneimmaksi koiraksi on valittu kirkonkylässä asuva, Hanna Sundellin omistama doberman Bono. Tunnustus oli myönnetty Best in Show -kilpailussa äitienpäivänä Nummelassa. Voittajakoira Bono sai kotiinsa kiertopalkinnon, jonka saa vuodeksi kerrallaan kaunein vihtiläisomistuksessa oleva koira.

Lehdessä muistutettiin, että kauniita koiria on toki Vihdissä muitakin.

Aikojen takaa -palstalla kurkistetaan vanhoihin Luoteis-Uusimaan numeroihin. Tekstin koosti Aija Pirinen.