Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelan vuodeosasto palkittiin saattohoidon vapaaehtoistoiminnan esimerkillisestä kehittämisestä

Vapaaehtoiset toimivat vuodeosastolla hoidettavana olevien yksinäisten vanhusten elämän loppuvaiheen tukena ja seurana.

Nummelan terveysaseman vuodeosastolla toimii saattohoidon vapaaehtoisia. He toimivat vuodeosastolla hoidettavana olevien yksinäisten vanhusten elämän loppuvaiheen tukena ja seurana. Vapaaehtoiset ovat käyneet Lohtua läsnäolosta -hankkeen järjestämän saattohoidon vapaaehtoisten starttikoulutuksen. Hanke on myös valmentanut vuodeosaston henkilökuntaa vapaaehtoistoiminnan käynnistämisessä.

Lohtua läsnäolosta -hanke luovutti tiistaina 6.9. Nummelan terveysaseman vuodeosastolle tunnustuksen esimerkillisestä toiminnasta saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämiseksi. Terveysasemalla tunnustusta oli vastaanottamassa apulaisosastonhoitaja Tiina Kölhi ja sitä luovuttamaan saapuivat Lohtua läsnäolosta -hankkeen projektipäällikkö Kristiina Niemelä ja vanhustyön asiantuntija, geronomi Ritva Pihlaja. Tilaisuudessa oli mukana myös vuodeosaston hoitajia.

Nummelan terveysaseman vuodeosasto on yksi ensimmäisistä saattohoidon vapaaehtoistoimintaa pääkaupunkiseudulla ja läntisellä Uudellamaalla kehittämään lähteneistä paikoista.

– Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella toimivassa Lohtua läsnäolosta -hankkeessa on koulutettu tähän mennessä noin 200 saattohoidon vapaaehtoista, heistä noin 30 Nummelan seudulle. Nummelassa toimii aktiivisesti noin kymmenen saattohoidon vapaaehtoista, Pihlaja kertoo.

Saattohoidon vapaaehtoisten tärkein tehtävä on viettää kiireetöntä aikaa hoivakodissa asuvan tai vuodeosastolla hoidettavana olevan vanhuksen elämän loppuvaiheen tukena ja turvana. Saattohoidon vapaaehtoiset eivät tee hoiva- ja hoitotyötä, eivätkä he korvaa hoitajia.

Viettämällä kiireetöntä aikaa vanhuksen vierellä saattohoidon vapaaehtoiset tukevat ja tuovat turvallisuutta ja lohtua vanhuksen elämän loppuvaiheisiin.

Vapaaehtoiset voivat läsnäolollaan helpottaa hoitajien työtä ja henkistä kuormaa, kun hoitajat tietävät, että joku on kiireettä läsnä vanhuksen vierellä.

– Olemme useita kertoja kuulleet kerrottavan, että vanhukset pelkäävät elämän loppuvaiheessa ja kuoleman lähestyessä erityisesti kipua ja sitä, että joutuisi kuolemaan yksin. Vapaaehtoisten tarjoama tuki ja turva on korvaamattoman tärkeää etenkin yksinäisille vanhuksille, joilla ei ole läheisiä tai ystäviä. Vapaaehtoinen voi tarjota myös läheisille hengähdys- ja lepotauon, jos he eivät halua jättää vanhusta yksin, Pihlaja jatkaa.