Vihdin seurakunta suunnittelee uudenlaisia rakennuksia hautausmaalle.
Keväällä 2022 havainnekuvissa esitelty uusi Vihdin siunauskappeli tullaan toteuttamaan aiempaa monipuolisemmin, tiedottaa Vihdin seurakunta. Siunauskappelia ei toteuteta vain yhtenä rakennuksena vaan kokonaisuutena, joka palvelee sekä hautausmaalla kävijöitä, siunaustilaisuuksiin osallistuvia että hautausmaatyöntekijöitä.
Kun vakavista kosteusvaurioista kärsinyt Vihdin siunauskappeli päätettiin purkaa, tilalle suunniteltiin perinteitä kunnioittava uusi ekologinen rakennus. Suunnittelussa vaihtoehtoina oli yhden tai kahden rakennuksen rakennuttaminen. Tuolloin päädyttiin siihen, että saman katon alle tulisivat kaikki palvelut ja toiminnot edullisemmin.
Yhden rakennuksen suunnitelmasta järjestettiin urakkatarjouskilpailu kesällä 2022. Määräaikaan saapuneista kolmesta saadusta tarjouksesta kaksi täytti annetut kriteerit. Seurakunnan luottamushenkilöistä koostuvan kirkkovaltuuston 7.9. pidetyssä kokouksessa tarjoukset hylättiin niiden poikkeuksellisen korkeiden hintojen vuoksi. Rakennusalan asiantuntijoiden kokoaman kustannusarvion mukaan siunauskappeli maksaisi 1,3 miljoonan euroa. Edullisin kriteerit täyttävä tarjous oli kuitenkin 3 miljoonaa euroa.
Vihdin siunauskappeli koetaan hyvin tärkeänä. Uusien rakennusten suunnittelu on jo aloitettu. Seurakunnan tavoitteena on, että keväällä 2023 on valmiina uudet rakennussuunnitelmat. Julkisyhteisöjä koskevan hankintalain mukainen kilpailutusprosessi tulee kestämään vähintään kaksi kuukautta.
Suunnitteilla oleviin kahteen erilliseen rakennukseen tulisi siunauskappelitila, sakasti, vainajien säilytystilat, hautausmaan toimisto, hautausmaan ja kiinteistön työntekijöiden sosiaali- ja varastotilat, kiinteistötekniset tilat ja yleisön wc-tilat.