Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jonna Johanssonin taiteesta kirja – Vihdin kuvataidekoulun kasvatti työskennellyt jo vuosia ammattitaiteilijana

Nummelan Hiidenrannassa kasvaneen kuvataiteilija Jonna Johanssonin taiteesta on julkaistu kirja.

Jo lapsena Johansson sai tukea taideharrastukselleen.

– Vihdin kuvataidekoulussa opettajinani olivat muun muassa Hilkka Kurki ja Tapani Tamminen ja ala-asteella kannustavana kuvataideopettajana Maila Pakarinen.

– Vanhempani ja veljeni perheineen asuvat yhä Nummelan ja Vihdin seudulla, joten siellä tulee käytyä säännöllisesti.

Jonna Johansson (s. 1975) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi 2003 maalaustaiteen opetuslinjalta Kuvataideakatemiasta sekä kuvataiteen kandidaatiksi 1999 Brightonin yliopistosta. Johansson on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut merkittäviin ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla.

– Ensi vuodelle minulla on sovittuja näyttelyitä muun muassa Konst & Form -galleriaan Sipoon Gumbostrandiin ja G12 -galleriaan Helsinkiin.

– Lisäksi opetan toiminnallista maalaustaidetta Helsingin aikuis- ja työväenopistossa, kertoo Johansson.

Hän asuu perheensä kanssa Kampissa. Töölön työhuoneessaan hän toteuttaa omaa intohimoista, toiminnallista, kehollista maalaamistaan, usein lattiatasossa.

Tuoreessa 80-sivuisessa taidekirjassa on Jonna Johanssonin maalauksia muutamalta viime vuodelta sekä kriitikoiden kirjoitukset hänen taiteestaan.

Väkevästi käsitellyn naiskuvaston rinnalla vuorottelevat näennäisen hempeät ”bunnyt”, piirrokselliset pupumaalaukset.

Jonna Johansson -taidekirjan on kustantanut Parvs. Kirjaa myyvät kirjakaupat, museot ja taiteilija itse.