Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Vihdin oltava houkutteleva kaiken ikäisille myös jatkossa" – Sote-uudistuksen jälkeen kalleimmat kuntalaiset ovat alle 12-vuotiaat lapset, jollei valtionosuusjärjestelmää korjata

Vihdin kunta on erittäin huolissaan taloudestaan sote-uudistuksen jälkeen. Vuodenvaihteessa aloittavat hyvinvointialueet, nekin jo valmiiksi rahoitusvaikeuksissa, mutta kuntien valtionosuudet ja muu kuntien rahoitus eivät uudistu samalla.

– Valtionosuusmallissa ja koko rahoitusjärjestelmässä ei ole päätä eikä häntää. Nykyisellään ne kurjistavat kuntien taloutta Uudellamaalla, jossa kuitenkin tehdään suurin osa maan bruttokansatuotteesta, napauttaa Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Vihti ja muut lapsiperhevaltaiset Kuuma-kunnat vaativat, että valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa otetaan huomioon väestörakenne nykyistä paremmin – muutoin kasvukunnat joutuvat suuriin taloudellisiin ongelmiin.

– Kunnillekin on tarjottava mahdollisuudet onnistua ja toimia jatkossa, Eerola sanoo.

Kuuma-kunnat Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Kirkkonummi ja Vihti julkistivat viime viikolla kannanottonsa, joka perustuu konsulttitoimisto FCG:n laskelmiin. Niiden mukaan ei ole millekään kunnalle taloudellisesti kannattavaa, että kasvu tulee kuntaan muuttavista lapsiperheistä.

Kuntien rahoitus eduskuntavaaliteemaksi?

Erkki Eerola, kunnanjohtaja

– Kuuma-kunnat ja Vihti ovat koko kansakunnan asialla. Näemme huolestuttavana, että valtio on luonut tällaisen mekanismin, joka käynnistyy hyvinvointialueiden aloittaessa: kun Vihtiin syntyy tai muuttaa lapsi, hän ei elinaikanaan pysty kattamaan kunnan kuluja itsestään, toteaa kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Vihdinkin tulorakenne muuttuu dramaattisesti vuodenvaihteessa. Vihdin kuntaveroprosentti on nyt 20,5 – sote-uudistuksen myötä siitä siirtyy valtiolle 12,64 prosenttiyksikköä. Kalliit sote-menot siirtyvät hyvinvointialueille, mutta samalla ikäihmisistä maksetut suuret valtionosuudet poistuvat. Sekä tulot että menot painottuvat sote-uudistuksen jälkeen nuorimpiin ikäryhmiin. Työikäisten maksamat verot ovat edelleen suurin tuloerä.

FCG:n laskelman mukaan siis Vihdissä syntyvä ja koko ikänsä täällä asuva ei elinaikanaan ehdi tuottaa kunnalle yhtään ylijäämää. Vaikka eläisi 90-vuotiaaksi, hän käyttää palveluja enemmän kuin maksaa tuloveroa ja maksuja kunnalle.

– Asiaa on onnistuttu tutkimaan tosi herättelevästi. Valtuustoseminaarissakin käytiin läpi tätä Vihdin aineistoa, joka herätteli yhtä lailla päättäjiämme. Yhteinen näkemys on, että Vihdin on oltava houkutteleva kaiken ikäisille myös jatkossa. Parhaassa tapauksessa Vihtiin muuttaa koko suku!

Erkki Eerolan mukaan herättelyä, jopa raadollisuutta tarvitaan, koska on tehty kuntahistorian suurin uudistus, sote-uudistus.

– Näemme selvän valuvian, joka täytyy korjata. Jos valtio ei korjaa rahoitusjärjestelmää, kunta arvioi mitä on tehtävä.

– Mielekkäin vaihtoehto on lähteä toimimaan aloilla, jotka eivät ole lakisääteisiä. Yhä tärkeämpää on uusien yritysten saaminen Vihtiin ja se, että ne menestyvät Vihdissä. Ei siis masennuta, vaan ryhdytään ahkerasti hakemaan yrityksiä kuntaan ja vahvistetaan vero- ja tulopohjaa keinoilla, joihin voimme itse vaikuttaa.

Sote-uudistuksen jälkeen Vihdinkin kalleimmat asukkaat näyttävät olevan alle 12-vuotiaat lapset. Mitä siitä seuraa, kouluverkon supistamistako?

– Jatkossa kunnan lakisääteisistä palveluista suurimmat ja tärkeimmät ovat perusopetus ja varhaiskasvatus. Siksi Vihtiin muun muassa rakennetaan uutta Etelä-Nummelan koulua ja päiväkotia.

Eerolan tavoitteena on, että kuntien rahoitusjärjestelmäkin tukisi tätä linjaa.

Lue lisää