Useita vastaavanlaisia rikoksia muuallakin Länsi-Uudellamaalla.
Lohjan, Vihdin ja Raaseporin alueilla on syyskuussa tapahtunut useampia rikoksia, joissa on varastettu erittäin suuria määriä polttoainetta joko ajoneuvosta tai muusta polttoainesäiliöstä.
– Tämän hetken tietojen mukaan Vihdin alueella on ollut viisi tällaista tapausta, kertoo rikoskomisario Robin Huldén Länsi-Uudenmnaan poliisilaitokselta.
5 000 litraa polttoainetta anastettiin Työtehoseuran koulutuskeskuksen polttoainesäiliöstä Pohjois-Vihdissä Vihtijärvellä, osoitteessa Kärrintie 31.
Noin 1 000 litraa polttoöljyä anastettiin työmaa-alueelta, suoraan työmaalla olleista kaivinkoneista osoitteessa Pihtisillantie 2. Pihtisillantie on Huhmarin ja Nummelan välinen tie Vanhalta Turuntieltä Vanhan-Sepäntien ja Pajuniityntien risteykseen.
Kun tarkastellaan Länsi-Uuttamaata vuositasolla, on syyskuussa nähtävissä huomattava piikki polttoainevarkauksissa. Poliisin mukaan onkin tyypillistä, että tietynlaiset omaisuusrikokset toteutuvat ryppäinä.
– Polttoaineiden hinnannousun takia on mahdollista, että tällaisia rikoksia tehdään enemmän, mutta ainoastaan näiden Länsi-Uudenmaan alueella tapahtuneiden polttoainevarkauksien takia ei voi vetää sellaista johtopäätöstä. Siihen tarvittaisiin laajempaa valtakunnantason tilastoa.
Polttoainevarkauksien ennaltaehkäiseminen on haastavaa. On kuitenkin olemassa muutamia keinoja, jotka toimivat ennaltaehkäisynä ja helpottavat myös esitutkintaa.
– Suuret määrät polttoainetta tulisi säilyttää lukituissa tiloissa. Myös kameravalvonnasta on hyötyä, kertoo Hulden.