Perinteinen Uudenmaan maanpuolustustapahtuma järjestetään Mäntsälässä lauantaina 1. lokakuuta.
Kyseessä on merkittävä vuotuinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen tapahtuma ja esittäytyminen Uudellamaalla. Nyt järjestettävä 38. maanpuolustuspäivä on historian neljäs Mäntsälässä.
Uudenmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Markku Jämsä, vastaanottaa paraatin ohimarssin puolustusministeri Antti Kaikkosen kanssa.
Puolustusvoimat, poliisi, tulli, rajavartiosto sekä pelastuslaitos ovat vahvasti esillä Uudenmaan maanpuolustuspäivässä. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua nykyaikaiseen kalustoon Mäntsälän keskustassa Kapinatorin ja Seurojentalon näyttelyalueella kello 9–15 aikana.
Kyseessä on koko perheen tapahtuma, jonne odotetaan jopa 3 000 vierailijaa.
Maanpuolustuspäivän perinne käynnistyi Vihdissä vuonna 1983. Siitä alkaen ovat Uudenmaan Reserviupseeripiiri ry ja Uudenmaan Reserviläispiiri ry järjestäneet Uudellamaalla, yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, yleisölle avoimen maanpuolustustapahtuman.
Maanpuolustuspäivän toteuttaminen on paikallisille reserviläisyhdistyksille, Mäntsälän reserviupseerikerho ry:lle, Mäntsälän Reserviläiset ry:lle ja Keski-Uudenmaan Rauhanturvaajat ry:lle noin vuoden kestävä ponnistus.