Minä lapsena -sarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.
Synnyin 22.11.1948 Vihdin synnytyslaitoksella, jossa minut myös kastettiin, kun pappi oli sopivasti toista lasta kastamassa.
Perheeseeni kuului isän ja äidin lisäksi äidinäiti, karjalainen mummo sekä kaksi vuotta vanhempi sisareni Maritta. Nyt jo edesmennyt pikkuveljeni Ilkka syntyi 8 vuotta myöhemmin. Ilkka tuotiin suoraan synnytyslaitokselta uuteen, kauniiseen kotiin, jossa ei vielä alussa ollut sähköä.
Kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa kävin Ruskelan koulua, johon oli matkaa kolmisen kilometriä. Sen jälkeen pyrin ja pääsin Vihdin yhteiskouluun kirkonkylälle, jonne oli Ollilasta matkaa noin 20 kilometriä. Keskikoulun jälkeen siirryin opiskelemaan Vihdin yhteiskoulun lukioon.
Vanhemmillani oli pieni lypsykarjatila, joka työllisti varsinkin kesällä meitä lapsia. Oli sokerijuurikkaan harvennusta ja muita peltotöitä. Osasin myös lypsää sekä käsin että koneella. Tosin vähän heiveröisenä lapsena sain usein osallistua sisätöihin. Mummon opastuksella tein mieluisia hommia kuten ruokaa ja leivonnaisia. Lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen, aina oli aikuinen läsnä.
Olin lapsena aika ujo ja arka, ja ihmettelenkin kuinka päädyin opettajaksi ja politiikkaan. Alkusysäyksen esiintymiseen sain, kun keskikoulussa aloin opettajieni pyynnöstä lausua runoja. Osallistuin monta kertaa koulun ja kunnankin kulttuurikilpailuun ihan hyvällä menestyksellä.
Pientilan tulot eivät riittäneet aina elämiseen eivätkä meidän lasten koulutukseen. Siihen aikaan kaikki koulumaksut tulivat vanhempien maksettavaksi, kuten kirjat, matkat, lukukausimaksut ja kouluruoka.
Lisäansioita koko perhe hankki mm. marjastamalla. Tehtiin yhdessä päivän marjaretkiä nykyiseen Nuuksioon, ja illalla oli edessä marjojen perkaus. Marjat myytiin pääasiassa Helsingin kauppatorilla, johon menin usein linja-autolla sisareni kanssa kahdestaan.
Kesäisin taittelimme omasta metsästä koivun lehteviä oksia eli kerppuja, joista tehtiin talvella vastoja myyntiin.
Mottimestarin tittelin saaneelle isälleni ja minullekin metsä oli tärkeä. Isä ajoi talvisin puita. Muistan kuinka kiireellä juoksin aina isää vastaan, kun tukkireki hevosen vetämänä ilmestyi pihalle. Isä ei kerran huomannut innokasta vastaantuloani, ja juoksin reen alle. Ei siinä mitään vakavaa tapahtunut, mutta edelleen on pieni arpi muistona. Toinen kiva muisto on, kun sain ensimmäisen pienen kalan mato-ongella metsäjärvestä. Jännittävässä tilanteessa en osannut toimia, vaan hihkaisin isän avuksi huutamalla ”isä hauki”. Siitä se lähti kalastusharrastus liikkeelle.