Nummelan Aluelämmöllä nyt 128 asiakasta, viime keväänä 113.
Nummelan kaukolämpöverkko laajenee. Nummelan Aluelämpö Oy rakennuttaa parhaillaan lisää kaukolämpöputkistoa – kaikkiaan lähes kahden kilometrin verran. Investointi on noin miljoonan euron suuruinen.
Urakoitsija KVL-Tekniikka Oy aloitti kaivuut Lohjantieltä, Asemantien risteyksestä.
– Pisin laajennus on harjun suuntaan Lentäjäntielle, mutta verkkoa laajennetaan eri puolilla Nummelaa uusien asiakkuuksien myötä siellä, missä se on kannattavaa, kertoo Nummelan Aluelämmön toimitusjohtaja Jarmo Kuosa.
Kaukolämpöverkoston pituus ennen laajennusta on noin 23 kilometriä ja yltää Kenttälästä Huhdanmäkeen, keskustaan, Enärantaan ja Lankilaan.

Asiakasmäärä on kasvanut viime kevään 113:sta nykyiseen 128:aan Nummelan Aluelämmössä. Uudet asiakkaat ovat pääasiassa asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä. Kaukolämpö kiinnostaa, koska lämpöenergian hinnat ovat nousseet.
– Uusia asiakkuuksia syntyy tässä vaiheessa noin 20, mikä on eniten yhtiön historiassa. Aiemmin, viime vuosikymmenen alussa paras vuosi oli kymmenen uutta asiakasta.
Verkkoa laajennetaan siellä, missä se on kannattavaa.
Kuosa on tyytyväinen yhtiön kehitykseen. Hänen mukaansa uusia asiakkuuksia on mahdollista saada jopa yli 30 – sen verran on jo tehtyjen uusien sopimusten ja uusien tarjousten yhteismäärä.
– Olemme jo joutuneet priorisoimaan liittymiä, koska usein tilanteeseen herätään hieman liian myöhään, ja liittymiset tehdään järjestyksessä. Jos harkitsee liittymistä kaukolämmön asiakkaaksi ensi vuonna, olisi hyvä pyytää tarjous jo nyt.
– Osa halukkaista liittyjistä on jouduttu valitettavasti jättämään pois, koska putkiveto on yksittäisenä liian arvokas.
Laajennuksen myötä Nummelan Aluelämmön myytävä teho kasvaa yli 6 gigawattituntia, mikä lisää myyntiä aiemmasta noin 10 prosentilla. Riittääkö Nummelan Sähkötien hakelämpölaitoksen kapasiteetti? Käytetäänkö jatkossakin polttoöljyä lisänä pakkasilla?
– Hakelämpölaitos yksinään ei tule riittämään. Öljyllä ei ole järkevää eikä tarkoituskaan tuottaa lisäenergiaa. Tämän vuoksi yhtiössä on jo meneillään hanke lisälaitoksen rakentamisesta, vastaa Kuosa.
Nummelan Aluelämmön lämmöntuottaja ja osaomistaja on Adven Oy. Aluelämpö suunnittelee Advenin kanssa pellettilaitosta uudeksi lämmönlähteeksi.
– Pellettilaitoksen järkevin sijoituspaikka olisi nykyisen hakelaitoksen tontti, jo kaavamerkinnänkin perusteella. Pellettilaitos olisi hyvä saada lämmityskaudelle 2023–24. Toki se vaatii normaalin lupaprosessin.
Kuosan mukaan lisäkapasiteetin rakentamisella mennään kohti fossiilivapaata lämmöntuotantoa.
– Tehohuiput ja huoltoseisokit voidaan hoitaa hake- ja pellettilaitoksen avulla. Joka tapauksessa öljyn käyttö voidaan minimoida, vaikka aina on oltava varalaitokset.
Mitä suunnitelmia Aluelämmöllä on Vihdin tulevan Microsoft-datakeskuksen hukkalämmön hyödyntämiseksi?
– Olemme kiinnostuneita hukkalämmöstä, jos sitä on saatavilla kaukolämpöverkkoon. Olemme selvittämässä mahdollisuuksia yhdessä hankkeen toimijoiden kanssa, vastaa asiakkuuspäällikkö Juha Kuivinen Adven Oy:stä.