Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelanharjulla juostaan viikonloppuna kellon ympäri kovatasoisessa polkujuoksukisassa – Kilpailu kestää lauantailta arviolta maanantai-iltaan asti

Nummelassa järjestetään tulevana viikonloppuna 15.10. klo 15 alkaen Big Dog’s Backyard Ultra World Championship Suomen satelliittikilpailu. Kyseessä on samalla backyardin joukkueiden maailmanmestaruuskilpailu. Kilpailun valintaraati on kutsunut ennakkonäyttöjen perusteella 15 urheilijaa edustamaan Suomea.

Kilpailu juostaan samaan aikaan lähes 40 maassa. Kunkin maan edustajat juoksevat oman satelliittikilpailunsa omassa maassaan ja tulokset ratkaistaan kaikkien satelliittikilpailujen osalta yhteisesti. Maat kilpailevat joukkueina toisiaan vastaan ja lisäksi juoksijat kilpailevat yksilöinä paikasta ensi vuonna järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin.

Backyard Ultra on Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt todellinen kestävyysjuoksun kuninkuuslaji, jossa kilpailijat juoksevat 6,7 kilometrin mittaisen matkan alkaen aina tasatunnein. Juoksija valitsee itse, kuinka nopeasti haluaa kierroksen juosta; loppuaika kustakin tunnista jää lepäämiseen ja huoltotoimenpiteisiin, kuten eväiden nauttimiseen ja varusteiden vaihtamiseen tai kunnostamiseen. Kilpailijat juoksevat niin monta kierrosta kuin jaksavat niin, että tunnin aikaraja kierrosta kohti ei ylity. Kisa päättyy, kun yksi kilpailija on juossut yhden kierroksen muita enemmän. Nummelassa juostavia reittejä on kaksi erilaista: valoisan ajan reitti kulkee pitkin Nummelanharjun teknisempiä polkuja, ja pimeän ajan reitti juostaan kahtena 3,35 kilometrin hieman tasaisempana lenkkinä.

Kilpailunjohtajana toimii Juha Seppälä, joka on järjestänyt Backyard Ultra -harjoituskilpailuja Nummelassa pari kertaa aikaisemminkin. Seppälä iloitsee tulevasta kilpailusta.

– On hienoa, että saamme Vihtiin kansainvälisen tason ultrajuoksukilpailun. Nummelanharjulla juoksee 15 huippu-ultrajuoksijaa ja reitti tarjoaa mahdollisuudet ennätysmatkoihin. Kilpailu tulee kestämään lauantailta arviolta aina maanantai-iltaan asti.

Mukana järjestelyissä on Juhan apuna kolmisenkymmentä talkoolaista, joista yksi on polkujuoksun ja Backyard Ultrien Suomen kilpailujen grand old man, Mikael Heerman.

– Backyard-kisoja on nyt juostu Suomessa muutaman vuoden, ja on ollut ilahduttavaa nähdä kasvava kiinnostus lajia kohtaan. Myös lajin ymmärrys on lisääntynyt huomattavasti. Odotan mielenkiinnolla tämänkertaisen satelliittikisan suorituksia. Suomi on saanut jalkeille hyvän ja tasaisen joukkueen, toteaa Heerman.

Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan kisan kulkua ja kannustamaan urheita juoksijoita. Kilpailukeskuksena toimii Tarmonmaja, jonka parkkipaikka on suljettu koko viikonlopun ajan; pysäköinti tuona aikana uimahallin parkkipaikalle.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy sivulta https://nummelabackyardultra.com.