Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

In memoriam | Vihtiläinen yrittäjä ja kokoomusvaikuttaja Ritva Hämäläinen on poissa

Vihtiläinen yrittäjä ja kokoomusvaikuttaja Ritva Hämäläinen on poissa.

Sairastettuaan pitkän, vaikean sairauden hän vaipui ikiuneen 4.10. 2022 Nummelan terveysaseman vuodeosastolla.

Ritva Irmeli Hämäläinen (o.s. Murto) oli äitinsä puolelta vanhaa Långströmien seppäsukua Vihdin Palojärveltä. Hän syntyi Helsingissä 20.3. 1944. Hänen ollessaan 8-vuotias perhe muutti Vihdin Palojärvelle.

Ritva aloitti koulunsa Palojärven kansakoulussa ja jatkoi Töölön valmistavassa koulussa. Arkadian yhteislyseosta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1965. Sitten seurasivat vuodet Lohjan kauppaopistossa.

Valmistuttuaan merkonomiksi Ritva lähti opiskelemaan englantia ja työskentelemään Kanadaan vuodeksi. Suomeen palattuaan hän työskenteli sihteeri-kirjeenvaihtajana Korpivaaralla.

Vuonna 1969 Ritva avioitui Veijo Hämäläisen kanssa. Häitä vietettiin Ruskopirtillä 250 vieraan kanssa. Yhteistä elämää jaettiin yli puoli vuosisataa. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Heli 1970 ja Heikki 1972. Myöhemmin Ritva sai iloita viidestä lapsenlapsesta.

Koti rakennettiin Palojärvelle, Ritvan lapsuudenkodin naapuriin vuonna 1976. Palattiin siis kotiseudulle.

Oman yrityksen vuoro oli vuonna 1987, kotiäitivuosien jälkeen. Ritva perusti Aida Oy:n, joka suunnitteli, teetti ja maahantoi laatuvaatteita.

Samanaikaisesti Ritva toimi kokoomuksen kunnanvaltuutettuna Vihdissä vuosina 1996–2012. Hän toimi myös Vihdin Yrittäjien puheenjohtajana 1993–96 ja vuodesta 1997 alkaen kolmella kaksivuotiskaudella Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajana.

Pro Huhmari -kyläyhdistyksen puheenjohtajuus ja Hämäläisten perheyrityksen, Kruunuaita Oy:n toimitusjohtajuus työllistivät ahkeraa naista.

Kokoomuksen Kaakkois-Vihdin yhdistyksen puheenjohtajuus ja sittemmin Vihdin Kokoomuksen hallituspaikka pitivät Ritva Hämäläisen tiukasti politiikan rattaissa. Kuntapolitiikassa viimeiseksi hän toimi Vihdin kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana.

Nurmijärven Klaukkalaan siirtyneen Arkadian yhteiskoulun hallituksien puheenjohtajana hän toimi viimeiseen asti.

Hän oli rehellinen, sinnikäs ja oikeamielinen. Häntä arvostettiin laajasti, josta kertovat ansiomerkit, jotka hänelle myönnettiin: Suomen Yrittäjien myöntämä Yrittäjäristin suurristi, Valkoisen ruusun ritarikunnan ansioristi ja viimeisenä kokoomuksen kultainen leijona.

Liikunta kuului Ritvan elämään. Hän toimi ohjaajana Vihdin Naisvoimistelijoissa, nykyisessä Vihti-Gymissä. Laskettelu ja monet pelit kuten tennis ja golf olivat hänen lempiharrastuksiaan.

Vuonna 2000 saatu green card teki Ritvasta intohimoisen golfarin: 22 vuoden peliura oli täynnä menestystä ja voittoja.

Me, jotka hänet tunsimme, kaipaamme osaavaa, viisasta ja työteliästä ihmistä, joka kaikessa mitä hän teki, teki parhaansa.

Ritva siunataan Vihdin kirkossa perjantaina 28.10. kello 13.

Teksti: Anna-Leena Brännare. Kirjoittaja on Ritva Hämäläisen hyvä ystävä ja Vihdin Kokoomuksen puheenjohtaja.