Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdissä toimii noin 100 matkailutoimialan yritystä – Villa Söder on yksi tuoreimmista

Ojakkalassa sijaitseva Häsän tila on nyt Villa Söder. Monipuolinen tapahtumakeskus tarjoaa myös kodikasta majoitusta.

Vihdissä toimii noin 100 matkailutoimialan yrittäjää mikäli mittarina pitää Vihdin kunnasta lähteviä matkailun uutiskirjeiden määrää.

– Meiltä matkailun uutiskirje lähtee noin sadalle yrittäjälle tai toimijalle. Matkailutoimiala on hieman epämääräinen. Alan yrittäjien määrä riippuu siitä millaiset yritykset siihen lasketaan. Moni matkailualalla toimiva yritys on esimerkiksi maatalousyhtymän y-tunnuksen alla, kertoo Vihdin kunnan elinkeinopäällikkö Mika Partanen.

Yksi Vihdin matkailutoimialan uusista yrittäjistä on Tuula Eloranta. Hän osti Ojakkalassa sijaitsevan Häsän tilan reilu kaksi vuotta sitten. Eloranta avasi tilan yleisölle noin vuosi sitten. Tila toimii nyt nimellä Villa Söder, joka on tilan päärakennuksen nimi.

Tila toimii tapahtumakeskuksena ja tilalla on vierasmajoitusta niin matkailijoille kuin muille tilapäistä majoitusta tarvitseville.

Kantatila on yli 500-vuotias ja tilalta avautuu näkymä Vihdin Enäjärvelle. Tila on museoviraston inventoima ja suojeltu.

Olen itse hybridi ja Villa Söder on hybridi.

Yrittäjä Tuula Eloranta

Eloranta kehittää tilan toimintoja intohimoisesti hyödyntäen omaa monipuolista kokemustaan niin liiketoiminnan, tutkimuksen kuin hyvinvoinninkin alueilta. Eloranta on koulutukseltaan muun muassa elintarviketieteiden maisteri ja työnohjaaja. Hänen yhtiökumppaninsa on professori Iiro Jussila.

– Tilan toiminnot siirtyvät aikanaan Skill Motor Finland -yrityksen alle pala palalta. Asumme tilalla tyttäreni kanssa, joten tila on jokapäiväisessä asuinkäytössä ja samalla avoimesti asiakkaiden käytössä. Tyttärestäni kasvaa tilalle uusi emäntä, toteaa Espoon Suvisaaristosta Vihtiin muuttanut Eloranta.

Yrittäjänä Eloranta tekee aktiivista yhteistyötä alueen maatilojen ja muiden toimijoiden kanssa. Hän haluaa kehittää tilasta kylän keskuksen, jossa kyläläiset voivat kohdata toisiaan.

– Olen itse hybridi ja Villa Söder on hybridi. Tilalla on muun muassa erilaisia teemaviikonloppuja ja opastettuja retkiä, joista löytyy varmasti mieleistä tekemistä kaikille. Järjestämme myös esimerkiksi äijäleirejä, taideleirejä, luonnonyrttiretkiä ja hyvinvointiviikonloppuja. Vieraat ovat aina tervetulleita osallistumaan talon puuhiin.

Toiminta Villa Söderissä suunnitellaan asiakaslähtöisesti ja tarpeen tullen improvisoiden pohjalaisella suoraselkäisyydellä:

– Kuuntelen asiakkaiden tarpeita ja järjestän toimintaa heidän toiveidensa pohjalta. Tarvittaessa improvisoin, jos huomaan jonkin toisen toiminnan palvelevan asiakkaita paremmin kuin mikä alkuperäinen suunnitelma oli.

– Minulla on pohjalainen suoraselkäinen luonteenlaatu. Olen hyvin suora ja minulle on tärkeää tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa, Eloranta kuvailee.

Villa Söderin suureen pihapiiriin kuuluu puutarha, hirsisauna ja erilaisia maatilan piharakennuksia. Päärakennuksessa on kaksi erillistä asuntoa sekä yhteisiä tiloja. Päätalon vierasmajoitus sijaitsee omassa rauhassaan talon yläkerrassa. Majoitustiloissa on kolme makuuhuonetta, takkahuone, minikeittiö, wc, sauna sekä suuri terassi.

– Huoneet ovat varattavissa joko yhdessä tai erikseen. Yhteisissä tiloissa alakerrassa on tilava keittiö, ruokailuhuone ja tv-huone sekä kodinhoitohuone ja wc. Kutsumme alakertaa pyjama-alueeksi. Pihapiirissä meillä on kaksi grillauspistettä, toinen pääterassilla ja toinen saunalla. Koko päätalon voi varata esimerkiksi häihin tai muihin pieniin tapahtumiin.

Eloranta kehuu estoitta Vihtiä ja toteaa alueen olevan todellinen Adventure Land ympäri vuoden.

– Aktiviteettejä löytyy moneen makuun. Kaikki palvelut löytyvät Nummelasta muutaman kilometrin päästä. 45 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevat pääkaupunkiseudun lukuisat tapahtumat ja palvelut ovat helposti saavutettavissa.