Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihtiläistaiteilijan "värivitamiinia" Galleria Pictorissa – teokset syntyneet surun varjossa

Vihtiläisen kuvataiteilijan Anja Raholan Elämää väreissä -näyttely Galleria Pictorissa tarjoaa seesteistä iloa ja "värivitamiinia" syksyn harmauteen.

Katsoja ei osaa arvata, että teokset ovat syntyneet suuren surun varjostamassa elämäntilanteessa. Siksi Rahola kertoo asian näyttelytekstissä: hänen pitkäaikainen aviopuolisonsa menehtyi harvinaisen sairauden heikentämänä vuoden 2019 lopulla.

–Olen saanut hyvin positiivista palautetta näyttelyn väreistä. Joku on myös vuodattanut kyyneleitä luettuaan näyttelyyni kirjoittamani tekstin, kertoo Nummelan lähellä asuva ja työskentelevä taiteilija.

Anja Rahola on paikalla Pictorissa (Karhumäenpolku 5, Nummela) lauantaina 12.11. kello 13 alkaen kertomassa yleisölle taiteellisesta työskentelystään.

Näyttely on avoinna 26.11. asti: to ja pe 12–16 ja la 10–15.