Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näyttelijä Marjatta Rinne oli vilkas lapsi, joka rakasti kaikenlaisia eläimiä lehmistä kissoihin

Minä lapsena -sarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan. Nyt vuorossa on näyttelijä Marjatta Rinne.

Synnyin Helsingissä Naistenklinikalla vuoden 1945 keväällä. Ensimmäisen matkani kotiin Mechelininkadulle tein pyykkikopassa armeijan kuorma-auton kopissa äidin kanssa. Isä matkusti lavalla ja auton ratissa oli vanhin puoliveljeni.

Perheeseeni kuuluivat Isä, teatterineuvos Jalmari Rinne, äiti, näyttelijä Ansa Ikonen, isosisko ja teatterikoulua käyvä puolisisko. Näyttelijäperheessä niin tärkeä kotiapulainen asui myös kanssamme.

Koulua kävin ensin Helsingissä Lapinlahden kansakoulussa kaksi luokkaa ja kaksi luokkaa Munkkiniemessä. ”Oppikouluun” matkasin hankalasti ensin ratikalla ja sitten ”trolleebussilla” Töölön Tyttönorssiin äidin ja siskoni jalanjäljissä.

Lapsena olin vilkas ja huono syömään. Oikeastaan vaan peruna ja voi maistui, mutta niitähän ei sodan jälkeenkään aina saanut.

Pidin eläimistä, mutta omaa lemmikkiä ei ollut. 10-vuotiaana sain puhuttua meille kesäkissan, joka sulatti vanhempienikin sydämet ja kissasta tuli tärkeä perheenjäsen 17 vuoden ajaksi.

Minulla on ollut onni saada viettää kaikki koulujen kesälomat maalla Savossa, jossa naapurin lehmät, hevoset, koirat ja muut eläimet tulivat tärkeiksi. Oli hienoa oppia lypsämään ja saada olla apuna maatalon töissä. Kiitos ”maitotalon” väelle, joka soi sen mahdollisuuden eikä katsonut, että lapset ovat tiellä.

Talvet Helsingissä menivät Ruskeasuon talleilla hevosten parissa niin, että vanhempien mielestä harrastus haittasi jo koulunkäyntiä. Tottahan se oli, ettei koulunkäynti maistunut. Lopetin keskikouluun ja menin töihin, kunnes päätin pyrkiä teatterikouluun, jonne pääsin. Samalla tiellä olen yhä opiskelemassa ihmisenä olemisen saloja näytelmien ja runojen parissa.

Lapsuudesta ovat jääneet mieleen ihanat kesälomat koko perheen kanssa, koska talvisin vanhemmilla oli niin vähän aikaa perhe-elämälle. Lapsen mielestä he olivat aina töissä teatterissa tai filmaamassa.

80-luvulla asetuin Vihtiin. Paikkakunnan kauneus ja ihmiset ovat minut nykyään kesävihtiläisenä pitäneet. Sukututkimus on tuonut yllyttävää tietoa vihtiläisistä sukujuuristani, yhteydestä Kourlan kartanon historiaan ja sen isäntään Jakob Carlsson Hästesko-Fortunaan, joka on kahdeksas esi-isäni.

Tuntuu hienolta, että kohtalo toi minut Vihtiin ja Kourlan Myllylle kesäteatteriin, jossa sain monena kesänä kouluttautua teatteriohjaajan ammattiin. Itse kartanolla esitettiin ohjaamani Märta Tikkasen ja Toni Edelmanin säveltämä runo- ja lauluesitys” Vuosisadan rakkaustarina”. Voin sanoa, että elämästäni Vihdissä tuli vuosisatojen rakkaustarina, toinen koti, joka pysyy.