Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luoteis-Uusimaan muistolle

Tilattavaan paikallislehteen liittyy monille lukijoille henkilökohtaisia tuntemuksia ja muistoja, kirjoittaa Juhani Päivänen.

Kädessämme oleva Luoteis-Uusimaa, jota tuttavallisesti on totuttu kutsumaan myös Lutariksi, vetää viimeisiä hengenvetojaan. Sallittakoon tämä tietoinen inhimillistäminen, sillä tähän painettuun, tilattavaan paikallislehteen liittyy monille lukijoille henkilökohtaisia tuntemuksia ja muistoja. Millainen on ollut 70 vuoden ikään ehtineen lehden urapolku?

Luoteis-Uusimaa Oy synnytettiin mitä ilmeisemmin tarpeeseen eli riippumattoman tositiedon levittäjäksi Vihtiin ja sen lähialueille. Maa- ja metsätalousvaltaisessa kunnassa elettiin 1950-luvun alussa vielä sodanjälkeistä jälleenrakennuskautta. Asuttiin hajallaan, osin huonojenkin liikenneyhteyksien takana. Valtaosalle talouksista oli saatu sähköt, mutta lankapuhelimet olivat harvassa. Valtakunnallinen tieto levisi radiosta, paikallinen tieto korkeintaan jalankulkijan tai polkupyörän nopeudella. Tuvassa oli ovensuussa mieronpenkki, johon tulija istahti. Kuulumiset saattoivat ketjutetussa kerronnassa paisua, harvemmin ne kutistuivat. Joka tapauksessa eksaktisuus karisi matkalla.

Vuonna 1952 perustetun Luoteis-Uusimaa Oy:n takana oli valistuneita vihtiläisiä. Luoteis-Uusimaa -lehti ilmestyi kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Vajaa parikymmentä vuotta myöhemmin yhtiö siirtyi työntekijöiden omistukseen ja vuodesta 1969 alkaen Vihdin kirjapaino Oy painoi lehden aina vuoteen 1980 saakka. Tuolloin Karprint Oy otti julkaisusta vastuun. Lehti alkoi ilmestyä kolmasti viikossa nk. iltalehtenä. Elettiin paikallislehtien kukoistuskautta, jonka olisi suonut kestävän lähi-ikuisuuteen.

Paikkakuntalaiset voivat haikean ylpeinä muistella pitkäikäiseksi ehtinyttä lehteään.

Karprint ilmoitti kuitenkin vuoden 2020 lopulla luopuvansa Luoteis-Uusimaan julkaisemisesta. Painotalon olisi toivonut voivan jatkaa menestyneempien painotuotteittensa ohessa miehenikään ehtineen lehden julkaisemista. Omistajanvaihdos Mediatalotalo Keskisuomalaiseen antoi lehdelle pari vuotta lisäaikaa, mutta näköpiirissä ollut alasajo oli jo alkanut. Lehti ilmestyi aluksi kaksipäiväisenä ja tämän vuoden alusta enää kerran viikossa. Lehdenkuluttajan on tietysti vaikea arvioida taloudellisten reunaehtojen todellista jäykkyyttä. Saattohoidossa olleen lehden kuolinkamppailua on kuitenkin ollut murheellista seurata.

Kylmistä faktoista nostalgisiin muistikuviin: Joka tuutista tulevalle uutisähkylle paikallislehti on tarjonnut leppoisan sivuvirran, joka rauhoittaa päivä- ja viikkorytmiä. Paikallislehti rajaa ja tarkentaa tarkastelukulman lähelle. Paikkaan sidottu uutinen ei samaan tapaan vanhene kuin hektinen maailma jossain kauempana. Jos lähellä tapahtuu jotakin, sitä koskeva tieto ankkuroituu meille tuttuun ”maisemaan”. Saatamme kokea itsekin kuuluvamme osaksi tuota maisemaa. Tieto ei etäänny meistä.

Postilaatikosta poimittu lehti antaa hyvän tekosyyn istahtaa kiireettömänä tuvanpöydän ääreen lehteä silmäilemään. Saattaapa jokin lehdessä ollut tieto tulla taltioiduksi päiväkirjaankin tulevia tarpeita varten – siinä hurskaassa uskossa, että sitten joskus, kun on aikaa, voimme kyseisellä yksityiskohdalla elävöittää vasta suunnitteilla olevia muistelmiamme.

Hyvin toimitettuna paikallislehteä Lutari ei ole suunnattu millekään erityiselle yhteiskuntaluokalle. Lehden kanssa seurustelun ei myöskään ole tarvinnut olla yksisuuntaista. Lehti on suonut minulle – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta – palstatilaa aina silloin, kun olen kokenut sisäistä tarvetta kirjoittaa yhteisiksi ymmärtämistäni asioista.

Paikkakuntalaiset voivat haikean ylpeinä muistella pitkäikäiseksi ehtinyttä lehteään. Yleensä toispuoleisiin siirtynyt ei itse pääse tarkistamaan, ovatko faktat oikein ja onko muistokirjoituksen henki riittävän lämmin ja osanottavainen. Harras toiveeni on, että Luoteis-Uusimaa – ennen kuolleeksi toteamista – ehtii yllä esitetyn painaa ja lukea.

Kirjoittaja on Luoteis-Uusimaan lukija ja avustaja vuosikymmenten ajalta.