Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin kuntaan etsitään uutta teknistä johtajaa – Matti Kokkinen eläkkeelle

Vihdin kunnan tekninen johtaja Matti Kokkinen, 63,jää eläkkeelle vuoden 2023 syksyllä, syyskuun alusta lukien. Vuosilomien vuoksi hän jää pois töistä jo toukokuussa.

Kunnanhallitus päätti käynnistää uuden teknisen johtajan haun jo nyt joulukuun alussa, jotta siirtymä olisi mahdollisimman sujuva. Tavoitteena on, että uusi tekninen johtaja voisi aloittaa Vihdin kunnan palveluksessa huhtikuun alussa.

Kokkinen aloitti Vihdin kunnan teknisenä johtajana elokuussa 2018. Nummelassa hän on asunut perheineen vuodesta 1990.