Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valkoiset porot Lumi ja Pyry asuvat Kotitalli Hersirissä Selissä – kevääksi odotetaan perheenlisäystä

Lumi ja Pyry ovat valkoisia poroja, jotka asuvat Kotitalli Hersirissä Selissä. Lumi on vaadin ja Pyry hirvas.

– Keväälle on odotettavissa perheenlisäystä. Porot tulivat keväällä pohjoisesta tänne etelään ja olivat kesän Hiidenlinnan elämyspuiston Zoossa. Puiston mennessä kiinni ne siirtyivät Hersiriin ilahduttamaan asiakkaita, kertoo yrittäjä Heidi Huupponen.

– Porot asustavat piha-aitauksessa mökin vieressä. Terassin altaasta käsin pääsee seuraamaan porojen touhuja. Järjestämme mm. yrityksille virkistyspäiviä, joihin voi sisällyttää poroihin tutustumisen ja jäkälän syöttämisen. Poroihin saa tulla toki tutustumaan sovitusti muutenkin.