Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaiset säästivät sähköä joulukuussa ennätysmäärän – "Todella merkittävä vaikutus sähkön riittävyyteen"

Suomalaiset säästivät joulukuussa sähköä peräti kymmenen prosenttia edellisen vuoden joulukuuhun verrattuna.

– Erityisen merkittävää säästö ja käytön ajoittaminen oli Suomen sähköjärjestelmälle joulukuun kolmannella viikolla kireämmän pakkasjakson ja Etelä-Ruotsin kireän tehotilanteen aikana. Tuolloin yksittäisten tuntien aikana sähkön käyttö oli jopa 1 300 megawattia pienempi kuin vertailujaksolla, millä oli todella merkittävä vaikutus sähkön riittävyyteen Suomessa, sanoo tiedotteessa Fingridin käyttötoiminnasta vastaava johtaja Tuomas Rauhala.

Sähkö riitti Suomessa hyvin koko joulukuun.

Joulukuun säästö on suurin kuukausittainen säästö siitä lähtien, kun Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid elokuussa alkoi julkaista tiedotteita aiheesta.

Elokuussa suomalaiset säästivät sähköä kolme prosenttia, syys- ja lokakuussa seitsemän ja marraskuussa yhdeksän.

Fingridin mukaan suomalaisten säästötalkoot ennustavat hyvää myös tammikuulle. Käytön vähentäminen vaikuttaa merkittävästi sähkön riittävyyteen etenkin kireiden pakkasjaksojen aikana.