Loppuviikolla pörssisähkö kallistuu, sillä pakkanen kiristyy voimakkaasti keskiviikkoillasta alkaen.
– Sähkön pitäisi kyllä Suomessa riittää, mutta nyt on kyllä kireää tulossa. Jos sähköä tuotetaan vähän, sähkölasku nousee, arvioi kantaverkkoyhtiö Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin.
Ne taloudet, joilla on tuntikohtainen pörssisähkösopimus, ovat Pahkinin mukaan kovimmalla. Fingrid seuraa hänen mukaansa sähkön saatavuutta tarkkailemalla muun muassa lämpötilaa ja tuulisuutta.
– Kaikki riippuu myös siitä, mikä on Olkiluoto 3:n tilanne sekä siitä, paljonko sähköä tuotetaan loppuviikosta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, Pahkin kertoo.
Energiasää säilyy erittäin huonona koko loppuviikon ajan aina sunnuntaihin saakka.
– Perjantai on näillä näkymin kaikkein kovin päivä. Tämä johtuu siitä, että perjantaina on kaikkein kylmintä ja vähätuulisinta, arvioi meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.
Energiasää on Ilmatieteen laitoksen uusi innovaatio, joka kertoo tulevien päivän säästä energian käytön ja tuotannon näkökulmasta. Ilmatieteen laitos kertoo energiasäästä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin.
Perjantaina lämpötila vaihtelee maan etelärannikon 10 pakkasasteesta aina pohjoisimman Lapin 24 pakkasasteeseen.
– Viikonlopun jälkeen tuulitilanne muuttuu ja länsirannikolla alkaa jälleen olla tuulisempaa, Siiskonen kertoo.
Länsirannikolla on runsaasti tuulivoimaloita, joten ne tuottavat alkuviikosta jälleen enemmän sähköä valtakunnanverkkoon.
Seuraava arvio energiasäästä julkaistaan huomenna torstaina hieman ennen puoltapäivää.