Synnyin Kotkassa yli neljäkymmentä vuotta sitten - naisenhan ei tarkkaa ikää tarvitse aina ilmoittaa. Syntymäpäiväni on Runebergin päivä ja sen myötä etenkin lapsuuteni synttärijuhliin ovat liittyneet sangen kiinteästi runebergin tortut.
Perheeseen kuului äiti, isä, minä ja kissoja. Sisaruksia minulla ei ole. Ihan varhaislapsuudessa samassa talossa asuivat myös ukki ja mummo. Talo oli ukin rakentama. Siinä oli laaja puutarha, jossa vanhempani innokkaina viherpeukaloina kasvattivat niin paljon vihanneksia ja marjoja, että niistä riitti sukulaisille ja ystävillekin. Työn määrä kasvimailla oli oikeasti aika valtava ja pääsin mukaan kitkemään perunapeltoa joka kesä. Sen koommin en ole ollutkaan järin innostunut vihannesten viljelystä, vaikka ajatus ehkä tällä hetkellä pikkuisen kutkuttaisikin.
Tykkäsin aina koulussa käymisestä. Se johtui siitä, että siellä tapasi kavereita ja pidin kaiken uuden oppimisesta. Lempiaineitani olivat äidinkieli – siinä etenkin ainekirjoitus – ja kuvaamataito sekä kielet. Asuin Kotkassa siihen asti, kun opinnot veivät Helsinkiin. Kielten opiskelun kautta avautuu mielenkiintoisesti siihen liittyvä kulttuuri, vaikkei kyseistä kieltä puhuvassa maassa vierailisikaan. Minulle kävi vähän vanhanaikaisesti, kun kielet veivät jossakin vaiheessa enemmän kuin pikkusormen. Olen opiskellut englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, espanjaa, kreikkaa ja kiinaa. Aktiivinen kielitaito on jäljellä enää englannissa, joskus näitä muitakin tekisi mieli palautella mieliin. Tai jos aloittaisikin jonkin ihan uuden kielen…
Olin lapsena kiltti, mutta ehkä vähän rämäpää, sillä ihan ensimmäiset leikkikaverini olivat poikia ja heidän kanssaan tuli pompittua pitkin peltoja ja kallioita ja oltua lumisotaa. Elin varmastikin hyvin tyypillisen sen ajan lapsuuden, jossa koko päivän saattoi viettää ulkoleikeissä ja pyöräillä pitkin kyliä, eikä mistään kännyköistä ja tavoitettavuudesta ollut tietoakaan. En ole koskaan ollut valtavan urheilullinen, mutta lapsena pidin paljon luistelusta ja hiihdosta. Mitä jyrkempi mäki ja jäisempi latu, niin sen parempi. Lujaa piti päästä. Hiihdin paljon myös vapaa-ajalla. Koululiikunnassa pidin eniten pesäpallosta.
Jostakin kumman syystä lapsuuden muistoissa kesällä paistaa aina kuumasti aurinko ja talvella on valtavasti lunta. Ehkä silloinkaan vuodenajat eivät tulleet ihan niin säntillisesti, joten aika lienee kullannut muistot.
Koulu, jossa kävin ala-astetta, koostui kolmesta rakennuksesta. Niiden nimet olivat pahvikoulu, puukoulu ja kivikoulu. Kivikoulussa sijaitsi pieni kirjasto, jossa kävin säännöllisesti, ihan viikoittain, ja lainasin vinon pinon kirjoja. Yksi elävimmistä muistoista onkin juuri tämä kirjasto: miltä sen rappukäytävä kuulosti portaita kiivetessä ja ennen kaikkea kirjaston tuoksu. Muistan myös kirjastoa hoitaneen leninkiasuisen rouvan, joka leimasi kortteja käsilaitteella. Lukeminen on seurannut harrastuksena aikuisikään asti. Samoin hevoset, joiden pariin palasin noin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ihan lapsuusvuosista lähtien on säilynyt myös tärkeitä ystävyyssuhteita.
Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset ja karkkilalaiset muistelevat lapsuuttaan.