Kaupunkiliikenteessä on vastikään tapahtunut merkittävä muutos, sillä yhteiskäyttöisillä sähköpotkulaudoilla liikutaan nyt jo enemmän kuin kaupunkipyörillä. Myös yhteiskäyttöautoja hyödynnetään entistä enemmän – vuokrausten määrä kasvoi vuonna 2021 yli 90 prosenttia.
Ilmiöstä kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiedotteessaan.
Traficomin alan toimijoilta keräämien tietojen mukaan vuonna 2021 kaupunkipyöriä oli tarjolla 22 paikkakunnalla. Kaupunkipyörien määrä lisääntyi yli 37 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
Pyöristä lähes kolme neljäsosaa oli Uudellamaalla. Kaupunkipyörillä tehtiin vuonna 2021 noin 3,4 miljoonaa matkaa, mikä oli reilut 6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Kaupunkipyörillä ajettujen matkojen määrä oli vuonna 2021 suurin Helsingissä ja Espoossa.
Vuonna 2020 kaupunkipyöriä oli 5 700 ja vuonna 2021 kaikkiaan 7 800. Yhteiskäyttöisiä sähköpotkulautoja oli vuonna 2020 12 100 ja vuonna 2021 jo 34 000.
Kaupunkipyörien käytön vähenemiseen on oletettavasti vaikuttanut sähköpotkulautojen voimakkaasti kasvanut suosio. Myös koronapandemian takia vähentynyt liikkuminen on saattanut osaltaan vähentää kaupunkipyörien käyttöä.
– Sekä kaupunkipyörien että sähköpotkulautojen etu on, että ne on helppo ottaa osaksi matkaketjua, arvioi Traficomin johtava asiantuntija Juha-Pekka Konttinen tiedotteessa.
Vuonna 2021 sähköpotkulaudoilla tehtiin yli 11,2 miljoonaa matkaa, mikä oli kolminkertainen määrä vuoteen 2020 verrattuna. Koko maan tasolla tarkasteltaessa sähköpotkulaudoilla tehtävien matkojen määrä ylitti ensimmäistä kertaa kaupunkipyörillä tehtyjen matkojen määrän jo vuonna 2020, mutta esimerkiksi Helsingissä vasta vuonna 2021.
Monilla pienemmillä paikkakunnilla, kuten Kuopiossa ja Lappeenrannassa, kaupunkipyörien käyttö kuitenkin lisääntyi hieman viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna.