Olutliitto on valinnut Venäjän presidentin Vladimir Putinin vuoden 2023 Pahaksi Nuutiksi.
Paha Nuutti on nimitys, jonka Olutliitto voi antaa olutkulttuuria jarruttaneelle taholle tai henkilölle. Viime vuonna nimityksen sai koronavirus.
Olutliitto perustelee Putinin nimitystä sillä, että tämän aloittama hyökkäyssota on aiheuttanut suuria vaikeuksia oluen tuotannolle Suomessa ja kansainvälisesti.
Monet pienpanimot ovat joutuneet rajoittamaan toimintaansa.
Anikó Lehtinen, Olutliitto
Sodan vuoksi oluen raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien sekä sähkön hinta ovat nousseet ja raaka-aineita on myös rajatummin saatavilla.
Myös oluen hinta on noussut.
Kaikki tämä kaventaa Olutliiton mukaan kuluttajan valintamahdollisuuksia ja myös taloudellisia mahdollisuuksia ostaa olutta.
Perusteluissa mainitaan myös inhimilliset kärsimykset, joita sota tuo.
– Panimot ovat tukalassa asemassa sekä sodan takia nousseiden tuotantokustannusten että sodasta johtuvan kuluttajan ostokäyttäytymisen muutoksen takia. Monet pienpanimot ovat joutuneet rajoittamaan toimintaansa ja niitä on mennyt nyt nurinkin. Olutliitto haluaakin kannustaa suomalaisia suosimaan suomalaista olutta ja pitämään näin panimokulttuurimme monipuolisena ja elävänä. kertoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen tiedotteessa.
Paha Nuutti -nimitys julkistetaan Nuutin päivänä 13. tammikuuta. Nimitystä ei ole jaettu joka vuosi. Olutliitto on valinnut Pahan Nuutin vuodesta 1994. Yleisimmin nimityksen ovat saaneet tahot, jotka poliittisella tai muulla tavalla ovat Olutliiton mielestä olleet vastuussa julkisista päätöksistä tai muista olutkulttuuriin haitallisesti vaikuttavasta toiminnasta.
Nuutinpäivä (13.1.) on kansanperinteen mukaan tärkeä merkkipäivä, johon joulunajan on katsottu päättyvän.