Tommi Liimatta on tullut monelle tunnetuksi suomirock-yhtye Absoluuttisen nollapisteen keulakuvana, mutta hän on myös tehnyt merkittävän kirjallisen uran. Liimatta on julkaissut niin romaaneja kuin tietokirjallisuutta sekä toimittanut Pahkasika-sarjakuvaa ja piirtänyt sarjakuvia. Viimeisimmässään teoksessaan Serkkuteoria Liimatta käsittelee suomalaisia 1980-luvun ilmiöitä. Teos perustuu suosittuun kuunnelmasarjaan Tommi Liimatan Suuri serkkuteoria.
Vierailullaan Vihdin pääkirjastossa keskiviikkona 1.2. klo 17.30 Tommi Liimatta kertoo kirjoistaan ja monipuolisesta työstään.
Tilaisuus striimataan myös kirjaston Youtube-kanavalla.