Minä lapsena -juttusarjassa tutut vihtiläiset ja karkkilalaiset muistelevat lapsuuttaan.
Synnyin Lohjan vanhassa sairaalassa syyskuussa 1975, asuimme silloin Nummelassa Peltotiellä. Olen neljän veljeksen katraan nuorimmainen, ja meidät tunnettiin paikkakunnalla myös Daltonin veljeksinä. Synnyimme aikavälillä 1970–1975. Äiti on sanonut, ettei muista 70-luvusta juuri mitään, mutta epäilen syyn olleen eri kuin saman lausuneella laulaja Joe Cockerilla. Sukujuureni ovat savolais-hämäläiset, eli jos et saa minulta kysymykseesi vikkelästi vastausta tai ainakaan suoraa sellaista, nyt tiedät miksi.
Taisin olla kolmen vanha, kun muutimme Vihdin kirkonkylälle, Liukkaankujalle. Vuosikymmenen vaihteen tienoilla siirryimme asumaan silloiseen Osuuspankintaloon, nykyisen Ismetin yläkertaan. Silloin ravintolan kohdalla oli T-kauppa, joten karkkipäivisin ei tarvinnut kovin kauas lähteä. Kirkonmäen portaatkin rakennettiin vasta vähän myöhemmin, joten alkuun mäki toimi talvisin pulkkamäkenä ja keväisin siihen sai rakennettua parhaat padot ylhäältä valuville sulamisvesille.
Kävin ala-asteen Niuhalan koulussa. Minulla oli paljon hyviä muistoja koulusta ja sen hienoista opettajista, kuten Isa Ikonen, Sakke Männikkö ja Raimo Valtonen. Yläaste sujui nyt jo puretussa Vihdin yhteiskoulussa. Hassu yksityiskohta on, että vaikka ikäluokka ei ollut suuri, niin sen verran kokoonpanot vaihtelivat, että minulla oli vain yksi kaveri, jonka kanssa olin koko kouluajan samalla luokalla. Terveisiä Virtasen Markukselle!
Kevättalvella 1987 muutimme Männikköön taloon, jota oli rakennettu edelliskesästä. Alueella asui paljon samanikäistä porukkaa, joten pelailu- ja pöljäilyseuraa riitti. Vaikkei minua ole millään erityisen atleettisilla geeneillä siunattukaan ja jengiinkin valittiin yleensä viimeisten joukossa, tykkäsin aina urheilla, ja meitä oli iso kaveriporukka, jonka kanssa pelattiin milloin mitäkin ja pysyttiin pääasiassa poissa pahanteosta.
Olin kai aika rauhallinen ja kiltti lapsi, en edes perhepiirissä tainnut kauheasti tapella (kerran kyllä pikaistuksissani mätkin yhtä veljistä pesäpallomailalla, mutta se oli sellainen kevyt, ontto ja muovinen ja taittui taistelun tuoksinassa). Aloitin viulunsoiton 5-vuotiaana, ja liityin seurakunnan Kapelli-orkesteriin muutamaa vuotta myöhemmin. Musiikin ja erityisesti Kapellin parissa syntyi nuoruuden merkittävimpiä muistoja ja pitkäaikaisimpia ystävyyssuhteita.
Lapsuus Vihdissä oli hyvää ja kivaa aikaa, ja siihen tietysti vaikuttivat suuresti turvallinen ja rakastava koti, hyvät kaverit ja muutenkin mukava kasvuympäristö.