Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Poliisilla on uusi todistaja Ison Omenan kuolemantapauksesta – näki läheltä kohtalokkaan tilanteen, jossa naisesta tehtiin häiriöilmoitus

Poliisi kuulee tällä viikolla uutta todistajaa liittyen kauppakeskus Isossa Omenassa sattuneeseen kuolemantapaukseen. Tammikuun alussa 35-vuotias nainen menehtyi voimankäyttötilanteen yhteydessä.

Todistajaa voi pitää Ilta-Sanomien mukaan avaintodistajana. Poliisin mukaan todistaja näki läheltä tilanteen, jossa nainen aiheutti väitetysti häiriötä miesasiakkaalle kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen kauppakeskuksen turvallisuushenkilöstö alkoi poistaa naista Isosta Omenasta kohtalokkain seurauksin. Nainen ei kuollut tukehtumalla, vielä ei tiedetä, liittyikö turvallisuushenkilöstön toiminta naisen kuolemaan.

– Tämä on sellainen ihminen, joka on ollut näkemässä ja kuulemassa tapahtuman. Kuulemme hänet, ja saamme asiaan siten selvyyden, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyrki Kallio Ilta-Sanomille.