Vihdin ViaDia Senioritalolla alkaa keväällä Ikäinstituutin ulkoiluystäväkoulutus. Koulutuksessa annetaan valmiudet toimia ikäihmisten ulkoiluystävänä.
– Moni ikäihminen tahtoisi ulkoilla, mutta liikkuminen kodin ulkopuolella voi pelottaa, jos liikuntakyky on heikentynyt. Turvallisempaa on lähteä ystävän kanssa, joka voisi auttaa esimerkiksi apuvälineiden kanssa. Lisäksi Senioritalollekin tulo kahville tai toimintaan voisi onnistua ystävän avustamana, kertoo ViaDia Länsi-Uusimaa ry:n toiminnanjohtaja Satu Kulta.
Koulutuksia järjestetään Senioritalolla 16.3., 23.3. ja 30.3. Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat toimia ikäihmisten ulkoiluystävinä. Koulutuksessa annetaan tietoa vapaaehtoistyön periaatteista ja annetaan valmiuksia muun muassa apuvälineiden käyttöön ja ulkoilun avustamiseen.
– Ulkoiluystävät voivat toimia kotona asuvien ikäihmisten kanssa tai myös palvelutaloissa asuvien kanssa. Palvelutaloissa asuvien kanssa ulkoilu täytyy sopia palvelutalon kanssa erikseen.
Ikäihmiset voivat tiedustella itselleen ulkoiluystävää ViaDia Senioritalosta. Palvelu on ikäihmisille maksutonta. Toimintaa koordinoi Senioritalon seniorityövastaava.
– Ensimmäiseen ulkoiluystäväkoulutukseen voimme ottaa mukaan vain 10 koulutettavaa, joten toiminta käynnistyy hiljalleen.
Senioritalo tekee koulutuksen käyneiden kanssa ulkoiluystäväsopimuksen, jossa sovitaan yksityiskohdista, kuten kuinka usein käydään ulkoilemassa sekä sovitaan sopiva matka.
Satu Kulta sanoo, että ulkoiluystävätoiminta vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin monella tavalla.
– Uusia ystävyyssuhteita voi muodostua ja yksinäisyyden kokemus voi vähentyä. Liikunta- ja toimintakykyyn varmasti vaikuttaa edistävästi säännöllinen liikkuminen. Lisäksi liikkumaan lähtemisen kynnys voi madaltua, kun ystävä tulee mukaan, Kulta sanoo.
Vastaavaa koulutusta ei Kullan tietojen mukaan ole aiemmin Vihdissä järjestetty.
– Vihdin seurakunnassa on ystävätoimintaa, mutta varsinaista ulkoiluystävätoimintaa ei Vihdissä ole.
Koulutukseen voi ilmoittautua 3.3. mennessä ottamalla yhteyttä Vihdin senioritaloon.