Vihdin etsivä nuorisotyö Vimma järjestää Nummelassa helmikuussa "kesätyöpajan", jossa tarjotaan vinkkejä muun muassa ansioluettelon ja työhakemusten tekemiseen. Vimmasta saa myös vinkkejä siihen, mistä kesätyöpaikkoja voi mahdollisesti kysellä. Työpaja on suunnattu 15–29-vuotiaille nuorille, joilla ei vielä ole kesätyöpaikkaa. Tapahtuma järjestetään Vimman Linjaportilla (Tuusantie 1, Nummela) 23.2. kello 12–14.
Tapahtuma järjestetään Vihdissä nyt ensimmäistä kertaa.
– Kesätyöpaikat ovat monelle ensimmäinen kosketus työelämään ja haluamme olla siinä tukena ja sparrata vaikka työhaastatteluihin, CV:n tekemiseen ja kaikkeen mikä liittyy työn hakemiseen. Lisäksi nuorilla ei välttämättä ole kokemusta ja tietoa, mistä kaikkialta töitä voisi hakea, kertoo erityisnuorisotekijä Päivi Lahti.
Lahti kertoo, että osa nuorista on valtavan itsenäisiä ja rohkeita hakemaan töitä. Osa taas kaipaa rohkaisua työnhakuun tai siihen, kuinka kertoa itsestään hyviä puolia tai esitellä omaa osaamistaan.
– Voi olla vaikeaa tehdä hakemusta tai CV:tä, jos kokemusta ei ole vielä oikein karttunut, Lahti sanoo.
Kesätöillä on monille nuorille iso merkitys paitsi oman rahan, myös työkokemuksen vuoksi.
Lahti kehottaa nuoria hakemaan kesätöihin useampaan paikkaan.
– Yhden kortin varaan ei kannata jättää. Me autamme hakemuksen tekemisessä, CV:ssä, paikkojen haussa ja kaikessa mikä liittyy työnhakuun.
Lahti kehottaa nuoria myös pyytämään aina työnantajalta työtodistuksen, vaikka työ olisi kestänyt vain pari päivää.
– Lyhyetkin työpätkät kertovat omasta aktiivisuudesta ja kerryttävät työkokemusta. Kesätyöt voivat myös selventää tulevaa ammatinvalintaa.